tag:blogger.com,1999:blog-82314853697518807402024-03-16T03:12:48.491+02:00Tajunnan virtaaTervetuloa lukemaan blogiani. Kirjoitan blogiani itselleni - se on tapani ajatella ääneen. Vaikka tätä ei siis ole tarkoitettu erityisesti sinulle - olet kuitenkin erityisen tervetullut jakamaan tajunnan virtaa.Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.comBlogger192125tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-20239645145847372472024-02-14T20:57:00.000+02:002024-02-14T20:57:16.662+02:00MATKA JATKUU<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"> <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJwqQ8f2ShNIG5J-QGIO1bAKSiAKI335H-M1ukwnH2LP-T-rXtYbG6NIFgRO5JLRV76S0yFp-x2yn2R2hKv6JQcY7CJ9OpqRO_hwdUsfIk3_n7FRZt7QS5r5aBcMyJHTLW4OzEh-7BNbfF32AicF0c17ywe68xGXWAhoDQ5KSJGKFTdcuz9EfIkYIe7wES/s4128/20240214_084656~2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4128" data-original-width="3096" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJwqQ8f2ShNIG5J-QGIO1bAKSiAKI335H-M1ukwnH2LP-T-rXtYbG6NIFgRO5JLRV76S0yFp-x2yn2R2hKv6JQcY7CJ9OpqRO_hwdUsfIk3_n7FRZt7QS5r5aBcMyJHTLW4OzEh-7BNbfF32AicF0c17ywe68xGXWAhoDQ5KSJGKFTdcuz9EfIkYIe7wES/s320/20240214_084656~2.jpg" width="240" /></a></div><br /></div><br /> ALS-taudin luonteeseen kuuluu, että tauti etenee. Toisilla se etenee nopeasti ja toisilla hitaasti. Kuulun onneksi tuohon jälkimmäiseen ryhmään, jolla oireet lisääntyvät hitaaseen tahtiin.<p></p><p>Yllä olevasta kuvasta voi tehdä haluamansa johtopäätöksen, mutta kerrottakoon, että pää kyllä pysyy yhä pystyssä. Syy miksi käytän tuota tukea liittyy siihen, että niska ja hartiat kipeytyvät jos jätän käyttämättä. </p><p>Tämän päivän uusi kokemus oli ensimmäinen käynti palliatiivisella klinikalla. Palliatiivinen voi herättää huolestuttavan ajatuksen johtuen siitä, että se helposti liitetään saattohoitoon. Saattohoito toki on osa sitä, mutta siitä tai sen tarpeesta ei kuitenkaan ole nyt kysymys. Palliatiivinen hoito liittyy parantumattoman sairauden oireiden hoitoon. Omalta osaltani hoitovastuu liittyy edelleen neuroligiselle osastolle.</p><p>Käynti oli palliatiivisella klinikalla hyvin positiivinen. Lääkärin kanssa käytiin hyvin monipuolisesti läpi se, missä tilanteessa tällä hetkellä mennään.</p><p>No - kuten arvata saattaa keskustelimme jälleen myös runsaasta syljen erityksestä. Se kun on tällä hetkellä minulle se inhottavin ongelma ja omalla tavallaan myös vaarallisin. Lima syvällä kurkussa vaikeuttaa ajoittain hengittämistä. No onneksi sen saa varsin hyvin pois immulaitteen avulla.</p><p>Olen saanut botox-pistoksen nyt kahdesti. Sen laittanut lääkkäri totesi, että jos se osoittautuu humpuukiksi ei sitä kannata ottaa uudestaan. Nyt olen jo vakuuttunut, että omalta osaltani se on humpuukia. Ongelma ei senkään avulla ole poistunut.</p><p>Nyt lääkäri määräsi minulle kokeiltavaksi vielä yhden lääkityksen tuohon oireeseen. Sain reseptin silmätippoihin. Niin siis silmätippoihin - mutta ei suinkaan silmiä varten. Yksi tippa kielelle...</p><p>Saa nähdä ratkeaako ongelma siihen. Sen varmaan lähipaivat kertovat. Yhden tipan olen siis tänään laittanut ja onneksi mitään sivuoireita se ei ole tuottanut.</p><p>Tuo lääkemääräys ei ollut yllätys, koska kyseisestä lääkityksestä olen lukenut ALS-vertaisryhmässä. Toivo siis sen suhteen toistaiseksi elää.</p><p>Mutta tässä sitä mennään. Matka jatkuu.</p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-46070439442673007452024-01-07T12:04:00.003+02:002024-01-07T15:36:12.896+02:00HENKI KULKEE<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhw78Okubs_BmycXDebpyDLU4U4YZYNrRgbPY0h0NBLf4lJ6Ek_8JfXQqkMtMbbLJOZNucJvdVqvW3mcZnYclovFLfARr1_ObTy-0aqnk9MyzZexKKA_jrBZ78bmO71optWKlaNah_ZAM6odOurNl34cYLicTuqNZbgE4HDFYRK0s5l7Jfo-VZhtvIfE387/s4080/20240107_113456.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4080" data-original-width="3060" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhw78Okubs_BmycXDebpyDLU4U4YZYNrRgbPY0h0NBLf4lJ6Ek_8JfXQqkMtMbbLJOZNucJvdVqvW3mcZnYclovFLfARr1_ObTy-0aqnk9MyzZexKKA_jrBZ78bmO71optWKlaNah_ZAM6odOurNl34cYLicTuqNZbgE4HDFYRK0s5l7Jfo-VZhtvIfE387/s320/20240107_113456.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Lienen aiemminkin maininnut, että syljen eritys on tässä tilanteessa yksi inhottavimista asioista. Mielenkiintoista, että se tuntuu inhottavimmalta, vaikka puhuminen on päättynyt ja kaikki ravintokin menee jo letkun kautta suoraan mahalaukkuun.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Mutta syljen eritys pistää käymään kaupassa pari kertaa viikossa ostamaan nenäliinoja. Ostan niitä aina kerralla neljä sadan kappaleen pakkausta - ja nuo neljäsataa liinaa riittää sentään pari kolme päivää. Sylki vain muuten valuu ja sitä on kuivattava.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Sylki on mielenkiintoista. Välillä se on ohutta kuin vesi ja valuu helposti vaikka suun pielestä ulos - siksi siis suu pysyy tiiviisti kiinni. Tai niin tiiviisti kuin se nyt toimii. Mutta välillä sylki on hyvin sitkeää limaa. Se on rakenteeltaan hyvin hankalaa. Varsinkin kun se menee nieluun syvälle niin silloin se tuppaa tukkimaan myös hengityksen.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Ei liene yllätys, että tuollaiset hetket pelästyttää. Onhan se niin, että tukehtuminen on hyvin suuri riski tässä taudissa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tänään oli minulle varsin poikkeuksellinen tilanne. Minut tuntevat tietävät, että tapanani on käydä muutaman kerran kuussa messussa. Niin tein tänäänkin. Mutta kuinka ollakkaan, oli pakko lähteä kesken pois - saarnan sentään kuuntelin loppuun. Vähän väliä oli pakko köhiä, kun nielu meni tukkoon niin, ettei saanut vedettyä ilmaa sisään lainkaan - ei nenän eikä suun kautta. Niinpä päätin lähteä kesken kaiken kotiin, että saisin tilanteeseen avun.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tuohon tilanteeseen tarkoitettu apulaite eli imuri näkyy yllä olevassa kuvassa. Tuolla laitteella imetään limaa suusta ja letkun voi työntää niin syvälle kurkkuun, että alkaa yököttämään, jolloin sen sitkeän liman saa pois sieltä nielusta. Laite toimii erittäin hyvin. Nyt kun tätä kirjoittelen ei mitään ongelmia enää ole, koska heti kotiin tultuani käytin laitetta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Laitteen olen siis saanut varsin varhaisessa vaiheessa keväällä diagnoosin tultua ilmi. Osasivat neurolla aavistaa, että tällaiset ongelmat edessä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Viime viikolla olimme viikon verran Kolilla nauttimassa kauniista maisemista. Tuolla reissulla oli imuri mukana autossa luonnollisesti. Onneksi oli. Sillä muutaman kerran oli syytä pysähtyä, kun tajusi, että nyt lima on saatava pois syvältä nielusta. Jos itse olin kuskina se tietysti edellytti lyhyttä pysähdystä - jollaisen jouduin muutamaan kertaan tekemään - tai jos vaimoni ajoi, riitti, että pidin imurin jalkatilassa, jolloin sitä pystyi tarviottaessa käyttämään.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Nuo tuollaiset tilanteet eivät onneksi ole mitenkään tavallisia, mutta onneksi niihin on apualaite olemassa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Mitä tälle ongelmalle voi tehdä? No kesällä on kokeiltu triptyyliä - siitä seurasi hirveä uupumus eikä syljen määrä vähentynyt. Sitten kokeiltiin Scopoderm laastaria, joka voisi auttaa - vaan ei auttanut. Syksyllä sain ensimmäiset botox piikit - eikä sekään auttanut. Nyt tulevalla viikolla sitä botoxia kokeillaan toisen kerran, toivottavasti vähän helpottaisi tätä syljen eritystä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tämän ALS taudin luonteeseen kuuluu se, että itse sairaudelle ei voida mitään. Hoito liittyy nimenomaan oireisiin. Silloin kun niistä on apua - se helpottaa arkea ja elämää yleensä. Me, jotka tätä sairastamme olemme kukin omia persoonia ja henkilöitä, siksi erilaisten aineiden vaikutukset ovat hyvin erilaiset. Yllä mainitut keinot ovat monia auttaneet - toisia taas ei sitten lainkaan. Niin se vain on.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><br /><p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-43824976080873441262023-12-05T12:38:00.002+02:002023-12-05T12:46:35.137+02:00JOULURUOKAA<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCIJyWSUz9sqlEo9jr7tt0UGqLCOtfzMHeXxx_NE-oSuyLIMBjSCfO-pSjgRKC3P5mQOrzhppXW_R335TU908OIXG1ebymGmvnhKZpX-016B9fEqvAfL63sdx3Vs8zzUOrYtioe4HSgEfQjlCfWKtkXprFLNW9SIz-kRN8sKnUkntqsU5R1KWM3_T7SRfk/s4624/IMG_20231205_114854.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCIJyWSUz9sqlEo9jr7tt0UGqLCOtfzMHeXxx_NE-oSuyLIMBjSCfO-pSjgRKC3P5mQOrzhppXW_R335TU908OIXG1ebymGmvnhKZpX-016B9fEqvAfL63sdx3Vs8zzUOrYtioe4HSgEfQjlCfWKtkXprFLNW9SIz-kRN8sKnUkntqsU5R1KWM3_T7SRfk/s320/IMG_20231205_114854.jpg" width="240" /></a></div><br /><p></p><p>Aika kulkee meillä itse kullakin koko ajan eteenpäin. Kun ottaa askelen kohti tulevaisuutta, jotain jättää aina taakseen. Näin se vain on.</p><p>Viime aikoina oma huomioni alkaa yhä enemmän kiintyä siihen mikä on jäänyt omalta osaltani historiaan. Tässäpä lyhyttä listaa kyseisestä teemasta.</p><p>Joulupuuro, joulukinkku, perunalaatikko, lanttulaatikko, joulutortut ja tietenkin monet muutkin. Nuotiolla paistettu grillimakkara, hamburgerit, lihapiirakat, nakit, kuhafilee, lohifilee, sushi... Samaan historiaan mahtuu toki myös tee, kahvi, puna- ja valkoviini...</p><p>On asioita, joita oikeasti on aika ajoin ikävä, kun tekisi mieli nauttia ja syödä jotain, mutta se ei vain enää ole mahdollista. Kun ruokaa ottaa suuhunsa on tärkeää, että kieli pyörittää ja liikuttaa sitä oikein, jotta hampaat voivat sen murentaa tarpeeksi pieneksi ja ennen kaikkea on pystyttävä nielemään.</p><p>Jos vaihtoehtona, mikä on tullut viime aikoina hyvin tutuksi, on se, että laitat suuhun melkein mitä vaan niin seurauksena on yskiminen, jotta saisi ilman virtaamaan keuhkoihin. Tukehtumisen riski kasvaa päivä päivältä.</p><p>No ei sinne suuhun tarvitse välttämättä mitään laittaa, riittää jatkuva syljen erityskin aiheuttamaan tuota samaista yskimistä. Syljen eritykseen ei tunnu mikään tarjolla ollut helpottava keino auttavan.</p><p>No onneksi ravinto ei kuitenkaan ole loppuut. Tänään sain apteekissa kiittää farmaseuttia jouluruuasta, kun kävin hakemista monta laatikkoa kuvassa näkyviä letkuruokapulloja. Niin ruoka kuin juoma löytää tiensä vatsaan letkun kautta. Hyvä, että sellainen on mahdollista.</p><p>Letkuruoka alkoi syyskuun alussa, mutta pitkin syksyä saattoi nauttia vielä soseutettuna monenlaista ruokaa ja sakeutettuna juomaa, mutta nyt se aika alkaa olla ohitse.</p><p>Toinen asia, joka myös on jäänyt osaltani historiaan on laulaminen. Erityisesti näin joulun alla se on koskettava asia. Jouluajan perinteisiin kuuluvat monet rakkaat ja kauniit laulut, joita on vaikka Kauneimmissa joululauluissa saanut laulaa. Nyt saa vain kuunnella. Se on aika tavalla eri asia. Onneksi sormet pelittävät, niin voi niitä sentään soitella.</p><p>Muutenhan tulevaisuus on auki. Edelleen voi lähteä rauhassa lenkille ja tehdä mitä mieleen juolahtaa, vaikka ottaa ja naputella tällaista blogia. On siinä kieltämättä hyvätkin puolensa, että ALS taudilla on minulla ainakin toistaiseksi vain tämä bulbaarinen muotonsa eli sen ongelmat liittyvät pääasiallisesti toimintoihin, jotka tavalla tai toisella liittyvät suun seutuun.</p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-42880153663952411542023-10-14T17:46:00.001+03:002023-10-14T18:26:18.141+03:00ASKEL ETEENPÄIN <p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQtNPVaW0ab84aeaTec6zWcc_ib5NRswoCqjWpBtIP94MEBfm4L_5bI4jQ54_eWrckH5vdQrVw31Q2a9ecjCwIRepN5JRX3UimLjV5ZV2wIIrXzFEmcRFKlLlbwo1Rxkqk2nzJ8TrvbN8Q6lMEKYzX4GIFIv_MxM4btmRTsbimF067xyo5FxiXS8VBDHTl/s1440/DSCN6965.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1440" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQtNPVaW0ab84aeaTec6zWcc_ib5NRswoCqjWpBtIP94MEBfm4L_5bI4jQ54_eWrckH5vdQrVw31Q2a9ecjCwIRepN5JRX3UimLjV5ZV2wIIrXzFEmcRFKlLlbwo1Rxkqk2nzJ8TrvbN8Q6lMEKYzX4GIFIv_MxM4btmRTsbimF067xyo5FxiXS8VBDHTl/s320/DSCN6965.JPG" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Viikon verran on tullut vietettyä aikaa Kruunupuistossa ALS-sairastavien sopeutumivalmennuksessa. Kurssi oli tarkoitettua ALS-tautia sairastaville ja heidän läheisilleen. Olin siis kurssilla rakkaan vaimoni kanssa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Ryhmämme oli varsin pieni, neljä ALS-tautia sairastavaa ja jokaisen läheinen.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Keskustelut ryhmän kesken alkoi heti ensimmäisestä tapaamisesta. Ja kurssin edetessä keskustelu vain lisääntyi. Osa keskusteluista käytiin ohjelman mukaisissa tapaamisissa, mutta yhtälailla keskusteluja käytiin ruokapöydässä tai illan suussa kahvilan tiloissa. Yhteys ja ystävyys syntyi ja siitä luonnollisesti voi olla hyvin iloinen ja kiitollinen. Hyvä yhteys syntyi myös paikallisten työntekijöiden kanssa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kun minä sairastan ALSia, joka ainakin toistaiseksi painottuu vain suun seutuun. Eli puhuminen tapahtuu vain puhelimen tai tabletin avustuksella ja pääosa ruokailusta jo PEG-letkun välityksellä, tosin vielä voi sopivasti soseutettua ruokaa syödä. Ruokailussa kokemus oli hyvin mielenkiintoinen. Sai valita seisovasta pöydästä ihan mitä vain tahtoi ja sitten pyytää sen soseuttamista. Ja näin tapahtui - aina siitä tuli käsittämättömän helposti syötävää ja valitsemien ruokien makuista. Salaattiakin sai soseutettuna. Kyllä kelpasi.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">No mikä oli valmennuksen tavoitteena? Monesti lienee niin, että jos lähtee kuntoutukseen, on tavoitteena se, että kunto paranee. Mutta tämän taudin kanssa ei valitettavasti sellaista tavoitetta voi olla. ALS on tauti, jota tällä hetkellä ympäri maailmaa tutkitaan paljon, mutta tietä parantumiseen ei ole.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kurssilla oli mielestäni selvästi kaksi tavoitetta. Ensimmäinen noista tavoitteista se, että pyritään ylläpitämään nykyistä kuntoa niin hyvin kuin se suinkin on mahdollista. Tämäkin hyvin tietoisena siitä, että kyseessä oleva lihastauti kulkee omaa tietään ja etenee jokaisella omaa vauhtia.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Toinen tavoite on tulla tietoiseksi, kuinka selvitä tilanteista, jotka vaikeutumistaan vaikeutuvat. Niiden merkeissä tutustuttiin monenlaisiin apuvälineisiin. Toiset niistä ovat isoja, vaikka nostimia. Ja toiset pieniä ja arkisia vaikka tietynlaisia lusikoita, jos kättä ei pysty enää kääntämään niin, että lusikka osuisi suuhun.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Meillä ALS-potilailla kahdella - eli minulla ja yhdellä - tauti oli alkanut suun seudulta. Kahdelta muulta tauti oli alkanut käsistä ja jaloista. On selvää, että tilanteet ovat hyvin erilaiset. Onhan se erilaista jos voit kävellä tai on kuljettava pyörätuolilla. Ongelmat voivat olla hyvinkin erilaiset.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Mutta se, mikä oli iloinen ja positiivinen havainto, oli se, että me ihmiset emme ole yhtä kuin sairastamamme tauti. Minä olen minä ja sinä olet sinä. Mieli on välillä surullinen, mutta yhtä lailla mieli on välillä onnellinen ja iloinen. Iloinen vaikka siitä yhteydestä, jonka voi saada toisiin vertaisiinsa. Tai iloinen kaikesta siitä avusta, minkä rakkaaltaan voi saada.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Askel on menty taas eteenpäin. Jos tätä tekstiä lukee joku vasta tautiin sairastunut, rohkaisen mielelläni tapaamaan vertaisiaan ja lähtemään sopeutumisvalmennukseen.</div><br /><p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-57214056986887955682023-09-29T19:09:00.002+03:002023-09-30T06:41:48.058+03:00KAIKKEA SATTUU<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiX4QtkagsV-Hwc1YTQCOe9Kq_Yc8E8MbxOTyDmrV_PST_y_4tLRJvO0_DjvvBiim7zzsJqvRklUDqgJmpVzhlVADYxfLRxRGptbEk3Xy8Lwh7c2uw9MVMXEvcDTRu6IalPVhRrt0-xAsWGn5Bv3yimJhu_NaStlVcixz-c3FfkPH65tAgyOhrb1oDczTKL/s4624/IMG_20230929_082814.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiX4QtkagsV-Hwc1YTQCOe9Kq_Yc8E8MbxOTyDmrV_PST_y_4tLRJvO0_DjvvBiim7zzsJqvRklUDqgJmpVzhlVADYxfLRxRGptbEk3Xy8Lwh7c2uw9MVMXEvcDTRu6IalPVhRrt0-xAsWGn5Bv3yimJhu_NaStlVcixz-c3FfkPH65tAgyOhrb1oDczTKL/s320/IMG_20230929_082814.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Edellinen blogiteksti kertoi tilanteesta, että PEG-letku oli asennettu. Siitä on nyt aikaa aika tarkaan kuukausi. Suurin osa ravinnosta on sen jälkeen nautittu letkun välityksellä - toki edelleen voin nauttia soseutettua ruokaa ja sakeutettua juomaa suun kautta. Siis ruualla on edelleen makunsa, mikä tietenkin on varsin mukava asia.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Viime viikolla on ensimmäinen paikallinen ALS-potilaiden vertaisryhmän kokoontuminen meidän osalta. Tuo ryhmä kokoontuu neljästi vuodessa. Mukava oli tavata muita. Toivon, että syntyy hyvät ja mukavat kontaktit. Meitä sairastavia oli ehkä koolla kahdeksan ja lisäksi sitten puolisot. Kuultiin pieni luento ja sitten istusketiin kahvipöydässä juttelemassa. Paikalla oli toinenkin, jolla oli tällainen bulbaarinen versio - suurimmalla osalla tilanne oli aivan toisenlainen. Muutamalla tauti oli kestänyt jo kymmenen vuotta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Viime viikolla sain myös botox piikit. Ne siis laitettiin sylkirauhasiin. Tarkoitus on, että ne vähentäisivät syljen eritystä. Tuo syljen eritys on tosi hankala juttu. Ei paljon voi hymyillä, koska heti sylki valuu suusta. Nyt on reilu viikko kulunut pistoksista, mutta edelleen sylkeä riittää. Vaikutuksen pitäisi alkaa 1-2 viikon kuluttua. Pistokset laittanut suukirurgian erikoislääkäri sanoi, että varaa minulle ajan kolmen kuukauden päähän uusiin pistoksiin. Jos kuitenkin homma osoittautuu humpuukiksi, kehotti perumaan ajan. Eli ei ole itsestään selvää, että tämäkään keino toimisi. Ongelmaahan on riittänyt jo pitkään tuon syljen kanssa ja kokeillut lääkeet eivät ole toimineet tai jopa aiheuttaneet isoja ongelmia.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Mutta palaan tuohon PEG-asiaan. Tässä PEG-mallissa asentamisen yhteydessä ihoon asennetaan kolme ankkurinappia, jotka sitovat vatsaa. Niiden on tarkoitus pysyä noin 2-3 viikkoa. No minulta eivät irronneet. Vatsa on ollut niiden takia hyvin kireä. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Alkuviikosta minulla alkoi pahoinvointi. Pahoinvointi johon liittyi vatsanseudulla kovaa kipua. Se johti soittoihin ravintoterapeutille ja peg-hoitajalle. Peg-hoitajan kanssa sovittiin, että tänään otetaan ankkurinapit pois. Mutta kävi niin että pahoinvointi teki olon todella vaikeaksi josta seurasi että eilen päädyimme Akuutti 24-osastolle.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Akuutissa otettiin eilen kaikkia mahdollisia kokeita, joilla muun muassa haluttiin selvittää onko vatsassa tulehdusta. No ei onneksi ollut. Kirurgin kanssa sovittiin että tänään magneettikuvataan tilanne.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Menimme siis aamulla osastolle. Kanyylin laittaminen minulle on aina ollut hankalaa - nyt onnistui vasta viides kerta. Siitä tuo kuva... No aikataulu meni siltäosin sekaisin, että peg-hoitajan sovittu aika meni ohi. Mutta yllätys, yllätys hän tulikin meidän luoksemme odotellessamme tuloksia. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Hän poisti nuo tosi kireällä olevat ankkurinapit ja yllätys yllätys kaikki kivut lähtivät saman tien pois. Halu syödä palasi. Ja se on hyvin onnistunut kotiutumisen jälkeen.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Aamun kuvan kuvan jälkeen otettiin vielä kaksi kuvaa. Niillä haluttiin varmistaa että ballonki on oikealla paikalla vatsassa eikä suolessa. No tulos oli toivottu. Kaikki hyvin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Jotenkin on ollut sellainen olo, että on sitä ollut oikea ihmeiden päivä. Kiitos siitä! Ja toistettakoon aiemminkin ilmaisemani. Täällä Lahdessa Päijät-Hämeen keskussairaalassa kaikki hommat toimivat kiitettävän hyvin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Puhun tekstissäni meistä. Meistä siksi, että vaimoni oli jälleen mukana. Tukena ja puheapuna.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br /><p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-85313211311974739282023-09-08T19:58:00.001+03:002023-09-08T19:58:44.616+03:00SEURAAVA ASKEL<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhps_TJ_2HMMDYpv8O9jF-PZgycGSfD0VuwCAooBsR2SymFoFGdODSrQbU3pPiIcUYLisdPSEu0v1Xb0D0PVAufTWGe9PwvwOzGTveAguXTC570_RuIc0zbAOQUZDveQ7P7XdD1kwR_jBovZUn9siZzfDDuCuhnxscVdwdZ5u5MUXLDRqQyzG3tzx6IOgzR/s1920/Photo%20Collage_20230908_193635039.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1920" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhps_TJ_2HMMDYpv8O9jF-PZgycGSfD0VuwCAooBsR2SymFoFGdODSrQbU3pPiIcUYLisdPSEu0v1Xb0D0PVAufTWGe9PwvwOzGTveAguXTC570_RuIc0zbAOQUZDveQ7P7XdD1kwR_jBovZUn9siZzfDDuCuhnxscVdwdZ5u5MUXLDRqQyzG3tzx6IOgzR/s320/Photo%20Collage_20230908_193635039.jpg" width="320" /></a></div><br /><p></p><p>Tässä kuva, jonka otokset ovat illansuulta tänään. Kuvassa näkyy maisemat, joissa mieleni lepää. Jos näyttäisin kuvan viikon takaa tunnelma olisi hyvin toisenlainen. Silloin näkisit kuvan, jossa makailen Päijät-Hämeen keskussairaalan neurologian osastolla.</p><p>Edellisessa tekstissäni kerroin, että elokuun lopussa oli odotettavissa PEG-letkun asennus. Ja näin tapahtui. Suunnitelmien mukaisesti tuo letku asennettiin mahalaukkuuni.</p><p>Toimenpide sinänsä tapahtui varsin nopeasti. Minua ei edes nukutettu - vain puudutettiin ja annettiin kipulääkettä. Tuon lääkkeen vaikutus tosin olin sellainen, että olin ihan sekaisin. En edes pystynyt mitenkään seuraamaan mitä tapahtui. Mahtoiko toimenpide kestää reilun vartin.</p><p>Kaikki meni siis hyvin. Mitään ihmeempiä kipuja se ei edes tuonut tullessaan - mitä nyt vatsalihakset olivat tietenkin arat.</p><p>Viikko sitten perjantaina sain ensimmäiset ravinnot letkun kautta. Tuolloin minulle myös tehtiin monenlaisia testejä. Osastolla siis testattiin käteni ja jalkani ja niiden toimivuus. Kaikessa tulos oli, että toimivat normaalisti - niin kuin tietenkin itsekin koen. Lisäksi tutkittiin monenlaisia veriarvoja - ja niidenkin tulos oli kaikessa normaali.</p><p>Tällaista tämä on. En tiedä voisiko sanoa, että on siinä oma onnensa, että kun saa ALS-taudin niin se on luonteeltaan bulbaarinen eri rajoittuu - ainakin toistaiseksi - vain suun alueen toimintaan. </p><p>Minulla ei siis enää ole omaa ääntäni - mutta kiitos puhelimen ja tabletin - pystyn niiden avulla puhumaan, tosin toki hitaasti. Syöminen on hyvin rajoitettua, mutta nyt suurin osa ravinnosta tulee letkun välityksellä suoraan mahaan. </p><p>Nyt on siis eletty viikko eteenpäin. Paino - joka oli siis tippunut hurjaa vauhtia - on kääntynyt nousuun. Omassa olossa huomaan energian lisääntyneen. Tällaista elämä on. Kiitos hyvästä hoidosta.</p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-64683062379522454922023-08-26T17:09:00.000+03:002023-08-26T17:09:08.253+03:00ELÄMÄNI ELOKUU<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8-GHYPHka5Cq9_Gfyj5epi11sP2FyA-neouxsxkZYt_pjheZIu69QhQEi2DMoOiTqDkixpxRO3G-JhMmllkxBn4_1MwVxppsbbGUl88B0eTdxaa___ApBXPTbpdsGy9-u5oC9VQ3a9SuctjrxXdByprLne0ZwLj311dp_gXkGdqe04kjWMMPEJ7xvlrUs/s4624/IMG_20230810_192217.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8-GHYPHka5Cq9_Gfyj5epi11sP2FyA-neouxsxkZYt_pjheZIu69QhQEi2DMoOiTqDkixpxRO3G-JhMmllkxBn4_1MwVxppsbbGUl88B0eTdxaa___ApBXPTbpdsGy9-u5oC9VQ3a9SuctjrxXdByprLne0ZwLj311dp_gXkGdqe04kjWMMPEJ7xvlrUs/s320/IMG_20230810_192217.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kuvan lammas asustaa kesäänsä Haapasaaressa Padasjoella. Kyseinen paikka on tuttu, koska kyseisessä saaressa on Lahden Venekerhon tukikohta. Siellä luonnollisesti tulee käytyä kesän aikana useita kertoja. Onhan tuo veneily minulle merkittävä juttu. Vesillä liikkuessa yleensä mieli lepää...</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">No - joskus tietenkin tulee vastaan yllätyksiä kuten esimerkiksi sillä reissulla, jolloin tuo ylläoleva kuva on otettu. Elettiin elokuun alkua ja tarkoitus oli lähteä vaimoni Raijan kanssa kahden yön reissulle Päijänteen puolella. Mutta sitten alkoi tapahtua ...</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Se mitä tapahtui ei liittynyt veneilyyn vaan niin kuin arvata saattaa ALS tautiin. Olin reilua viikkoa aiemmin aloittanut Rilutek lääkityksen. Kyseisen lääkityksen tarkoitus on hidastaa ALSin etenemistä. Samanaikaisesti aloitin minulle määrätyn lääkityksen, jonka tarkoitus oli vähentää syljen eritystä (joka siis on erittäin kiusallista ja hankalaa ajoittain). Tuon lääkitys - joka laastarina pistettiin korvan taakse - oli matkapahoinvointilääke, jonka sivuvaikutuksen olisi pitänyt sitä sylkeä vähentää. No eipä juuri vähentänyt. Sen lääkityksen olin lopettanut ennen venematkaamme.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kun siis torstai-illansuussa olimme päässeet Haapasaareen minulla alkoi pahoivointi. Syömisestä ei oikein tullut mitään. Yö meni hyvin, mutta pahoinvointi - onneksi vielä suhteellisen lievänä - jatkui. Oli tehtävä päätös, että lähdetäänpä takaisin Lahteen.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Ja niin reissu lyhentyi päivällä. Olin onneksi ajokunnossa - sillä tuo matka Vääksyn kautta Lahteen vie lähes viisi tuntia - siis johtuen siitä, että pidimme vähän taukoa ennen kanavaan menoa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kotiin päästyä pahoivointi vain paheni. Paheni niin, että lauantaina päätimme, että nyt päivystykseen. Sinne pääsin nopeasti ja siellä tuli sitten oltua useamman tunnin tiputuksessa. Siellä syntyi käsitys, että pahoivoinnin syynä oli se Rilutek - ja tuo pahoinvointimahdollisuus mainitaan lääkkeen tiedoissa.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Muutama päivä kotona meni ihan vain maatessa. Olo oli aivan hirveä. Päätin lopettaa kyseisen lääkityksen. Otin päivystyksessä määrättyä pahoinvointilääkettä. Olo oli sellainen, että aloin jo miettiä, että tässäkö tämä nyt sitten oli...</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">No onneksi olo alkoi hitaasti korjaantua. Maanatai oli vielä hankala - mutta kävimme vaimoni kanssa ALS-hoitajan luona. Ei tämän pahoinvoinnin vuoksi, vaan hakemassa syljen imulaitteen. Mutta hän kuuli tilanteen ja lupasi kiirehtiä puheterapeutille aikaa. Puheterapeutille siksi, että he ovat niitä ammattilaisia, jotka arvioivat kykyä esimerkiksi niellä - siis syödä ja juoda.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Ja yllätys. Heti seuraavana päivänä puheterapeutti tarjosi aikaa keskiviikkoaamuksi. Jolle vastaanotolle tietenkin menimme.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Vastaanotolla tehtiin asiaan kuuluvat testit ja hän lupasi kiirehtiä asioita ja oli siis kyse PEG asennuksesta. Kunhan tuo asennus tehdään saan vatsaani napin - napin, josta menee letku mahalaukkuun. Ja näin ruokailua ja juomista helpotetaan. Miten se käytännössä tapahtuu on minulle vielä arvoitus. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Seuraava yllätys tuli muutama päivä puheterapeutin vastaanoton jälkeen. Sain tiedon, että PEG operaatio olisi 31.8. eli siihen tämä elokuu vie. Siihen liittyviä näytteitä on otettu, ja on jopa käyty leikkausosastolla valmistavassa haastattelussa. Tällaista tämä...</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Mitä tämä saa minut ajattelemaan? Yksi päällimmäisistä asioista on vahva kokemus siitä, kuinka täällä Lahdessa tämä terveydenhoito toimii aivan käsittämättömän hyvin - ainakin näissä ongelmissa, jotka ovat minua kohdanneet. Hoito menee eteenpäin.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">No selvää on, että hoito on luonteeltaan palliatiivista eli itse tautia ei voida parantaa - mutta elämän edellytyksistä pyritään pitämään mahdollisimman hyvää huolta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Nyt kesän aikana on selvinnyt, että kyse bulbaarisesta ALS-taudista eli ainakin toistaiseksi se keskittyy suun seutuun. Nykyisin en puhu kuin vain puhelimella tai tabletilla - ja syöminen on hankalaa. Kun PEG on asennettu voin toki edelleenkin syödä sellaista, mikä on turvallista ja minulta onnistuu. Näin elämä jatkuu.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Aikamoinen elokuu...</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">"Herra on minun paimeneni,</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">ei minulta mitään puutu.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Hän johtaa minut vihreille niityille,</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">hän johtaa minut vetten ääreen,</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">siellä saan levätä."</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Psalmi 23:1,2</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><br /><p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-90169720987760833422023-07-18T14:02:00.000+03:002023-07-18T14:02:21.498+03:00KUN SANAT LOPPUVAT<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnfMipNYVJ9xGVDRtT35PN0wYWTc2I7LLZP9KkrTomJUE2DmyQ007NMUMUhyU-mPRs0Hf0koGv9ik4hF6HAGmxKvINcrsSTn8cACQWDu1tg5-MHq0dM9JeJXcibFAYALhZQkhGmIAx7gdSyXIHlQfk9bZDDZz5Xv788tYOb4rltH3XVyN3xoLianxhZCz_/s4624/IMG_20230717_220531.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnfMipNYVJ9xGVDRtT35PN0wYWTc2I7LLZP9KkrTomJUE2DmyQ007NMUMUhyU-mPRs0Hf0koGv9ik4hF6HAGmxKvINcrsSTn8cACQWDu1tg5-MHq0dM9JeJXcibFAYALhZQkhGmIAx7gdSyXIHlQfk9bZDDZz5Xv788tYOb4rltH3XVyN3xoLianxhZCz_/s320/IMG_20230717_220531.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; color: black; font-family: "Open Sans",sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%; mso-fareast-font-family: "Times New Roman";">Kaikki minut tuntevat tietävät mitä viimeisen puolentoista
vuoden aikana on tapahtunut. Ensiksi katosi r-kirjain ja vähitellen puhe
muutenkin heikkeni. Muistan jossain vaiheessa lukeneeni, että ALS-taudin
ollessa kyseessä puhe lakkaa noin kahdeksassatoista kuukaudessa. Nyt tuo raja
on ohitettu ja käytännössä puhe on päättynyt. Voin vielä sanoi ”moi” tai ”joo”
– mutta siihen se sitten melkein jää. Eikä sanoista enää kukaan saa selvää…<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; color: black; font-family: "Open Sans",sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%; mso-fareast-font-family: "Times New Roman";">Millaista se on? No tietenkin – kun minulla on asiaa voin
käyttää puhelintani puheen välineenä. Mutta sen käyttäminen ei ole sama asia.
En siis puhu mitään autoa ajaessani… silloin ei näppäillä puhelinta. En ehdi
porukan keskusteluihin mukaan… Kun tutut puhelevat ja haluan sanoa osaltani
jotain ja alan näpytellä puhelinta huomaan keskustelun menneen jo seuraavaan
vaiheeseen. En ehdi mukaan. Niin se vain on.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; color: black; font-family: "Open Sans",sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%; mso-fareast-font-family: "Times New Roman";">Ajatukset siis kyllä kulkevat – mutta ne jäävät ilmaisematta.
Silloin omalta osaltani kontakti katkeaa – ja se tuntuu pahalta.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; color: black; font-family: "Open Sans",sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%; mso-fareast-font-family: "Times New Roman";">Kokemus ehkä muistuttaa yksin jäämistä – vaikka tietenkin on
selvää, etteivät läheiset sellaista toivo tai koe. Mutta sanattomana vain on
yksin.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; color: black; font-family: "Open Sans",sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%; mso-fareast-font-family: "Times New Roman";">Tähän liittyy monenlaisia kokemuksia. Minut tuntevat
tietävät, että veneily on minulle iso juttu. Nautin vesillä olosta, nautin luonnosta
jota saan ihailla ja jonka keskellä liikkua. Nautin rauhasta. Mutta… kohtaan
laiturilla ihmisiä joita saatan auttaa rantautumisessa, tai he auttavat minua –
mutta puhumisesta ei tule mitään. Sitä vain jää ulkopuolelle. Näin siis sen
kokee. Jos sanon jotain – se vain hämmästyttää.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; color: black; font-family: "Open Sans",sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%; mso-fareast-font-family: "Times New Roman";">Onneksi itseään voi edelleen ilmaista kirjoittamalla. Sillä
vaikka puhuminen pysähtyy – ajatukset eivät pysähdy.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; color: black; font-family: "Open Sans",sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%; mso-fareast-font-family: "Times New Roman";"><o:p> </o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p>
<!--EndFragment--><br /><p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-83888903714846726862023-06-30T20:40:00.002+03:002023-06-30T21:24:07.861+03:00AVUN TARPEESSA <p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj7A_Y3Q4MdG4khD0YGrXPNwYkMI9TsNLA5LcU_GXa9qQ-X8vvFEwfzX5kgTRnQ8gru23-ia4ZI_WJoc36QsoibwUd5ZVjezT7tOdY9HJcex3fs6KPCQoNaGBL8WeMF7hLkpVDd9D2ZnNRt23FmlQ_C_ssZCjhzNCzUfIj18mgIQzZ_7HPC_S_-aoyqNx6a/s4624/IMG_20230630_120520__01.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj7A_Y3Q4MdG4khD0YGrXPNwYkMI9TsNLA5LcU_GXa9qQ-X8vvFEwfzX5kgTRnQ8gru23-ia4ZI_WJoc36QsoibwUd5ZVjezT7tOdY9HJcex3fs6KPCQoNaGBL8WeMF7hLkpVDd9D2ZnNRt23FmlQ_C_ssZCjhzNCzUfIj18mgIQzZ_7HPC_S_-aoyqNx6a/s320/IMG_20230630_120520__01.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><span face=""Open Sans", sans-serif" style="background-color: #f2f2f2; font-size: 14px;"><div style="text-align: center;">"Minä luotan si<span class="kadenssi-underline" style="box-sizing: border-box;">nun</span> armoosi,</div></span><span face=""Open Sans", sans-serif" style="background-color: #f2f2f2; font-size: 14px;"><div style="text-align: center;"> saan iloita sinun <span class="kadenssi-underline" style="box-sizing: border-box;">a</span>vustasi."</div><div style="text-align: center;">Psalmi 13:5</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: left;">Tänään sain veneillessäni apua. Apua siksi, että kone hälytti liiasta kuumudesta. - Itselläni siis ei ollut mitään hätää - piti vain sammuttaa kone ja jäädä kellumaan kevyessä, lähes tyynessä, tuulessa.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Muutama puhelinsoitto ja pian Lahden Meripelastuksen alus oli valmiina hinaamaan meidät kotisatamaan. Kiitos Trossi-palvelun.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Tässä todellisuudessa avun saaminen ja auttaminen ovat asioina ja arvoina ihan ykkösjuttuja. Tässä todellisuudessa yksin ja avutta jääminen voi olla niitä kaikkein raskaimpia asioita. Läpi vuosien auttaminen ja avun saminen ovat minulle olleet jotenkin keskeisiä asioita ja arvoja.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Nyt ALS-kauden alettua omasta avun saamisesta on tullut tavattoman iso asia. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että tautini ei tunnu ainakaan vielä raajoissa - siis vain suun alueella. Kaikenlaista voi hyvin itse tehdä - toisin kuin monet samaa tautia sairastavat. Mutta on paljon asioita, joissa on voinut iloita helpottavasta avusta.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Paljon apua luonnollisesti saan kotonani. Ruoka on saanut uusia muotoja niin, että ne on helpompi syödä tällaisella toimimattomalla suulle. Oman perheen kanssa on suunniteltu ja toteutettu monia yhteisiä asioita ja tapahtumia. On paljon yhdessäoloa.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Kun yhteyksien ylläpitäminen ja luominen on erittäin vaikeaa, kun puheesta ei käytännössä tule enää mitään. Puhelimella puhuminen - siis kirjoittamalla, ja puhelin lausuu ne omalla äänellään - on huomattavasti hitaampaa kuin normaali puhuminen. Tästä syystä useiden ystävien kanssa tapaamiset ja yhteyden ylläpitäminen on suuri apu. Ei tarvitse kokea jäävänsä elämään yksin.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Eräs suuri avun lähde on ollut Päijät Hämeen keskussairaala eli Päksi. Apua on tullut. Tilannetta on tutkittu - ja käytännön ongelmiin on saanut neuvoja ja apua. Yhteydet toimivat hyvin - vaikka usein uutisoidaan jotain ihan muuta.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Mitä on kristillisyys? Sen voisi esimerkin omaisesti tiivistää yllä olevaan lainaukseen Psalmista 13. "Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi." Avun välineenä toimimme me ihmiset - sinä ja minä. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Ongelma, johon vesillä sain Meripelastusseuralta hinausapua, ei ollut iso. Huoltotoimen jälkeen voin odotella seuraavaa venereissua. Vene siis kunnossa...</div></span><p></p><p><span face=""Open Sans", sans-serif" style="background-color: #f2f2f2; font-size: 14px;"><br /></span></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-11024077481979639172023-06-12T12:17:00.002+03:002023-06-12T12:21:18.142+03:00NAUTI ELÄMÄSTÄ<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTjflBeJV3g8CaVLfWna3XDQExBJD5t-x_JK8-yXgi6nVoMXVFWr5e0sPB88bc9kqmKnFWyiKhppBSgDZ3e6N_njTZHW6RejhbStqCzxSDi1gmZ1m4jBC1M6KALCfy8mX5irGgIZ2shfamgBnWsYIiD599H53L7qqZJ-pmAyfdAbyJCTWlp8CL9X9V6A/s1440/DSCN6614.JPG" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1440" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTjflBeJV3g8CaVLfWna3XDQExBJD5t-x_JK8-yXgi6nVoMXVFWr5e0sPB88bc9kqmKnFWyiKhppBSgDZ3e6N_njTZHW6RejhbStqCzxSDi1gmZ1m4jBC1M6KALCfy8mX5irGgIZ2shfamgBnWsYIiD599H53L7qqZJ-pmAyfdAbyJCTWlp8CL9X9V6A/s320/DSCN6614.JPG" width="320" /></a></div><br /><p></p><p>"<span face=""Open Sans", sans-serif" style="background-color: white; font-family: inherit; font-size: 0.875rem;">Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut. Juuri tämä on kipeä kärsimys: sellaisena kuin hän oli tullut, hänen oli myös lähdettävä. Mitä hyötyä oli siis siitä, että hän oli nähnyt vaivaa – tuulen hyväksi! Kaikki päivänsä hän kulutti pimeässä huolia kantaen, vaivaa ja murhetta kärsien.</span></p><p class="text-normal" style="box-sizing: border-box; font-size: 0.875rem; line-height: 1.3125rem; margin-bottom: 1rem; margin-top: 0px;"><span style="background-color: white;"><span style="font-family: inherit;">Niinpä olenkin havainnut, että on oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä, jota ihminen näkee vähinä Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla; sellainen on hänen osansa. Jumalan lahja on sekin, että hän antaa rikkautta ja omaisuutta ja sallii ihmisen käyttää sitä ja saada siitä osansa ja iloita kaiken vaivannäön keskellä. Kun Jumala täyttää mielen iloa tuottavilla askareilla, ei ihminen ehdi ajatella elinpäiviensä kulumista." Saarn.5:14-19</span></span></p><p class="text-normal" style="box-sizing: border-box; font-size: 0.875rem; line-height: 1.3125rem; margin-bottom: 1rem; margin-top: 0px;"><span style="background-color: white;"><span style="font-family: inherit;">Tapanani - ehkä ammatilliseen taustaani liittyen- on päivittäin seurata kirkkovuoteen liittyviä tekstejä. Tänään vastaan tuli Vanhan Testamentin Saarnaajan kirjasta yllä oleva katkelma. Jotenkin se pysäytti. Pysäytti monestakin syystä.</span></span></p><p class="text-normal" style="box-sizing: border-box; font-size: 0.875rem; line-height: 1.3125rem; margin-bottom: 1rem; margin-top: 0px;"><span style="background-color: white;"><span style="font-family: inherit;">Tekstissä ilmenee elämän rajallisuus ja tiettyjä näkökulmia rajalliseen elämään. Elämän rajallisuudesta - kuten aiemminkin olen todennut - on ALSin myötä tullut jotenkin uudella tavalla tietoinen näkökulma. Huomaan kiinnittäväni huomioni jatkuvasti uutisiin, jossa kerrotaan jonkun ihmisen kuolleen. No - ei siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kyllähän tällaisesta näkökulmasta on hyvinkin tietoinen.</span></span></p><p class="text-normal" style="box-sizing: border-box; font-size: 0.875rem; line-height: 1.3125rem; margin-bottom: 1rem; margin-top: 0px;"><span style="background-color: white;"><span style="font-family: inherit;">Lahden Gospelkuoro on muutamassa messussa - joista toinen tuli juuri ennen helluntaita yleisradiosta - laulanut Paula Vesalan biisin "Testamentti". Kannattaa kuunnella - ja erityisesti kuunnella upeaa sanoitusta. Tärkein testamentti on rakkaus. Näin se vaan on.</span></span></p><p class="text-normal" style="box-sizing: border-box; font-size: 0.875rem; line-height: 1.3125rem; margin-bottom: 1rem; margin-top: 0px;"><span style="background-color: white;"><span style="font-family: inherit;">Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa - sairaudestani huolimatta - että voin iloita ja nauttia elämästä monessa mielessä. Erityisen suurta ilon lähdettä on se, mitä saa kokea läheistensä kanssa. Koettu yhteys on elämän arvokkaimpia asioita - vaikkei sitä voi mitenkään mitata esimerkiksi rahalla. Siihen löytyy hyvä viittaus tuosta ylläolevasta tekstistä.</span></span></p><p class="text-normal" style="box-sizing: border-box; font-size: 0.875rem; line-height: 1.3125rem; margin-bottom: 1rem; margin-top: 0px;"><span style="background-color: white;"><span style="font-family: inherit;">Tänä kesänä on saanut saa edelleen reissata läheistensä kanssa. Mikä nautinto siihen kätkeytyykään. Voin nauttia luonnosta. Sen kauneudesta ja rauhasta. Elämällä on rajansa - iloitaan ja nautitaan jokaisesta päivästä, jolloin se suinkin on mahdollista.</span></span></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-44848581234679587612023-05-22T21:31:00.000+03:002023-05-22T21:31:18.782+03:00TUNTEET PINNASSA<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhw7LXwptdk-KMAAhVNKopITxazFOifjkyB0rf-Zi-LEClhfCptS7XiwFi2v-ZiR2Tp-2Gnv75fsoeTZqnthPU-BDeC5erWusvKZ6ckW0xa3bOzSwibc8yoUPZtcYDtn8gRGNfmC5USpiNBAUyefBA8OJe1smsaahGQ48TwTPR_GDNIKRzsyt2KHMPURQ/s1440/DSCN6549.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1440" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhw7LXwptdk-KMAAhVNKopITxazFOifjkyB0rf-Zi-LEClhfCptS7XiwFi2v-ZiR2Tp-2Gnv75fsoeTZqnthPU-BDeC5erWusvKZ6ckW0xa3bOzSwibc8yoUPZtcYDtn8gRGNfmC5USpiNBAUyefBA8OJe1smsaahGQ48TwTPR_GDNIKRzsyt2KHMPURQ/s320/DSCN6549.JPG" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kai tämän taudin piirteisiin kuuluu se, ettei kaikki ole hallittavissa. Kun kirjoitan tällaisen lauseen en tarkoita mitään varsinaisia taudin oireita - toki ne oleellisena osana kuuluvat taudin luonteeseen. Tarkoitan nyt aivan jotain muuta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Olen havainnut itsessäni monesti, että tunteet ovat varsin usein hyvin pinnassa. Nimenomaan pinnassa niin, että silmänalukset kaipaavat kuivaamista. Tunteet saattavat olla niin voimakkaat, että ne saavat suorastaan tärisemään.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Mistä silloin on kyse? On tietenkin selvää, että kun sairastaa ALS-tautia, on kyse vakavasta sairaudesta. Mutta nuo minun kokemukseni eivät suoraan liity siihen. Tunteet vain ovat hyvin vahvasti pinnassa. Tapahtui sitten mitä tahansa merkittävää, koskettavaa, puhuttelevaa - kyyneleet lähtevät vuotamaan. Näin vain käy.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Muistan alkuvuodesta esimerkiksi erään kokemuksen, kun eräät kuoroystäväni lauloivat messussa - kyyneleeni vain alkoivat valua. Eivätkä ne vain valuneet, vaan koko mies tärisi enemmän tai vähemmän. Jumalanpalaveluksiin vastaava kokemus on liittynyt kevään aikana useamman kerran.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Eihän siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä, että asiat koskettavat tai tuntuvat hyvältä - siis siitähän on kyse. Se mikä tuntuu oudolta, että tunteet ovat oikeasti niin herkillä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tänään olin vaimoni kanssa asiantuntijahoitajan vastaanotolla keskustelemassa ja kuulemassa monenlaista ALS-tautiin liittyviä asioita. Saimme lisää kuvaa siitä mitä on odotettavissa ja millaista hoitoa on tulossa. Keskustelu on kaikin puolin hyvä. Hyvin valaiseva. Keskustelu ei minussa herättänyt huolta. Ja yhtäkkiä seurasi tilanne, jossa hoitaja ojensi minulle paperinenäliinoja silmänaluksien kuivaamiseen. Miksi?</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tilanne liittyi hetkeen, jolloin tajusin, että minun sairauteni on perheelleni murheen aihe. No ymmärrettävästi niin on. Se nostaa minun tunteeni pintaan. Kertoohan se jostain hyvin tärkeästä.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Olen aiemminkin maininnut kuinka viime ajat ovat herättäneet ajatuksia elämän rajallisuudesta. Lähes päivittäin kiinnittää huomiota heihin, joiden aika on tullut täyteen. Oman elämän rajallisuus on alkanut tuntua hyväksyttävältä - eihän muuta mahdollisuutta ole. Hyväänkin elämään kuuluvat alku ja loppu.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Ehkä kiinnitit huomiosi, että kuvana on jälleen lintu. Tuo kuva on otettu Vääksyn Majakkapaviljongin ruokapöydältä. Naakka etsimässä itselleen välipalaa. Viime aikoina olen usein kuvannut lintuja - kuvaan niitä aina kun vain onnistun siinä ja kamera on matkassa. Miksi niin? Jotenkin ne minulle symboloivat elämää. Oli lintu lajiltaan mikä vain niitä voi nähdä yksin, pareina tai parvina riippuen siitä mitä vaihetta sattuvat kulloinkin elämään. Siinä vain on jotain, joka tuottaa syvästi iloa. Elämä on. Elämä on ihme.</div><br /> <p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-10245990657548188112023-05-15T18:58:00.000+03:002023-05-15T18:58:59.575+03:00KUN ÄRRÄ KATOSI<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiylg2vpzRq1BrcU-UOVNq_JYkVKANT5aO0wN8txalJ9FTqpGtgeTmJr5fi-8s0yGP8Z-2BVSZWGfMUD9F6Y1VBwul6KqBFKBaQGP0XfPu7jFkxVWncpOfC-uhVU0Xif2_YGRkqcHwKLQ4FJNwyEnozp0eGGA2LYufJ030DyVV-_WM2pNGejRspJe95NQ/s1440/DSCN6419.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1440" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiylg2vpzRq1BrcU-UOVNq_JYkVKANT5aO0wN8txalJ9FTqpGtgeTmJr5fi-8s0yGP8Z-2BVSZWGfMUD9F6Y1VBwul6KqBFKBaQGP0XfPu7jFkxVWncpOfC-uhVU0Xif2_YGRkqcHwKLQ4FJNwyEnozp0eGGA2LYufJ030DyVV-_WM2pNGejRspJe95NQ/s320/DSCN6419.JPG" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><p></p><div class="separator" style="clear: both;"><p class="MsoNormal"></p><div style="text-align: center;"><span style="background-color: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt;">”Laulakaa Herralle uu</span><span class="kadenssi-underline" style="font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt;">si</span><span style="background-color: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt;"> laulu!</span></div><span style="font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;"><div style="text-align: center;"><span style="background-color: white; font-size: 10.5pt;">Laula Herralle, maa, laulakaa Herral</span><span class="kadenssi-underline" style="font-size: 10.5pt;">le</span><span style="background-color: white; font-size: 10.5pt;">, maan asukkaat!</span></div>
<span style="background: white;"><div style="text-align: center;"><span style="font-size: 10.5pt;"> Laulakaa
Herralle, ylistäkää hä</span><span class="kadenssi-underline" style="font-size: 10.5pt;">nen</span><span style="font-size: 10.5pt;"> nimeään!”</span></div><o:p></o:p></span></span><p></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: center;"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Katkelma Psalmista 96<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Loppusyksystä 21 alkoi nenä mennä tukkoon. Se ei ollut
minulle mitenkään uusi asia. Kyse ei ollut koronasta eikä ylipäätään flunssasta
vaan jo aiemminkin koetusta nenäontelossa kasvavasta polyypista. Juuri ennen
joulua alkoi puhe muuttua. Ensimmäinen muutos oli se, että en voinut lausua
r-kirjainta. En vain voinut.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">No se tuntui tietenkin oudolta, mutta kuvittelin – ja ehkä
jopa toivoin – ongelman poistuvan kunhan nokka saadaan taas kuntoon.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Tuota tukkoisuutta pyrittiin ensin hoitamaan nenäsumutteilla,
sitten kortisonilla – ja kun nuo eivät auttaneet pyysin lähetteen Päksiin eli
Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Aika sinne järjestyi ja polyyppi poistettiin.
Poistanut lääkäri totesi, että näin isoa polyyppia ei hän aiemmin ole nähnyt –
no se siitä. Mutta toiveeni ei toteutunut.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Sitten toivoin, että ongelma johtuisi haljenneesta hampaasta.
No sekin poistettiin kesän alussa – eikä puhe ongelma korjaantunut.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Seuraava vaihe oli, että otin yhteyttä neurologian osastolle.
Puhuin sairaanhoitajan kanssa, joka lupasi konsultoida lääkäriä ja soittaa
sitten takasin.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Kun tämä soitto osastolle oli tapahtunut aamulla, soitti
hoitaja iltapäivän puolella takaisin. Puhelun aikana hän totesi, että oli
aamulla miettinyt olenko humalassa – mutta nyt iltapäivällä ei enää epäillyt.
Se siis liittyi tuohon muuttuneeseen puheääneen.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Muutos oli siis ollut kiusallinen tuolloin. Ainoa puoli mistä
olin iloinen oli se, että pystyin edelleen laulamaan Lahden Gospelkuorossa. Oli
jännä kokemus, että englanninkieliset laulut olivat helpompia kuin
suomenkieliset. Tämä luonnollisesti johtui siitä, että ääntäminen noilla
kahdella kielellä on erilaista. Laulu siis jatkui – laulu, johon tämän päivän
psalmiteksti viittaa.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Nyt myöhemmin olen ymmärtänyt, että jotkut oman perheeni
jäsenet alkoivat varsin varhaisessa vaiheessa arvella, että ongelma on
hermostoon liittyvä. Minä onnistuin asian ohittamaan. Ehkä siksi, että ei ole
ihan hyväksyä vakavaa vaihtoehtoa.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Tutkimukset lähtivät liikkeelle heti kesällä. Kuvattiin
selkärankaa, kalloa, keuhkoja – otettiin labrakokeita ja tehtiin ensimmäinen
hermoratakuvaus ENMG. Kaikki tulokset tuntuivat olevan – mikä tietenkin tuntui
hyvältä. Mutta silloin en osannut aavistaa, että oleellista on seurata muutosta.
Jälkiä muutoksesta ei vielä kesällä ollut havaittavissa.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Puhe kuitenkin tuntui hankaloituvan pikkuhiljaa. Muuten
huomio ei kiinnittynyt vielä suun toimintaan. Kieli pyöri niin kuin pitää –
vain välillä nielemiseen, erityisesti juodessa, tuli aika ajoin hankaluuksia.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Syksyllä laulaminen vielä onnistui – tosin se oli hyvin
työlästä eikä ääni enää tuntunut omalta. Suurin syy kuororivissä pysymiseen oli
kuoron muodostama yhteisö – johon toki vieläkin tunnen kuuluvani, vaikka
lauluvuodet ovat nyt jääneet lopullisesti taakse.<o:p></o:p></span></p>
<p class="MsoNormal"><span style="background: white; font-family: "Open Sans", sans-serif; font-size: 10.5pt; line-height: 107%;">Ärrä siis katosi ensin. Siitä tämä tie alkoi. </span><o:p></o:p></p></div><p><br /> </p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-3346511259184076282023-05-06T16:30:00.000+03:002023-05-06T16:30:08.278+03:00SILMÄT AUKENEVAT<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhEbPl74uY3SpyvJF2FGrrjm3ic7gqE_WvklzLHj1jjoDwcP2eYo0SxuDsf7FMdDkTGudaHjB0t4OoSCAhb40J91hESBaq87yfNF62HYUZSVB9P81thZ50RY1XZGzJU_wOXTRTzqGl-4vQ_OwtiN-N6EXsv5heCF2xHVLH-c0K5LLgWHQ7LfqDH7wyt-A/s1440/DSCN6406.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1440" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhEbPl74uY3SpyvJF2FGrrjm3ic7gqE_WvklzLHj1jjoDwcP2eYo0SxuDsf7FMdDkTGudaHjB0t4OoSCAhb40J91hESBaq87yfNF62HYUZSVB9P81thZ50RY1XZGzJU_wOXTRTzqGl-4vQ_OwtiN-N6EXsv5heCF2xHVLH-c0K5LLgWHQ7LfqDH7wyt-A/s320/DSCN6406.JPG" width="320" /></a></div><br /> <p></p>
<p class="MsoNormal">”Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän,
Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa
paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo
on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen”<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Yllä katkelma heprealaiskirjeestä Uudesta testamentista. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Keskiviikko 3.5.2023 on ollut tietyssä mielessä minulle
merkittävä päivä. Merkittävä siksi, että silloin sain neurologilta viimeinkin diagnoosin
vaivoihini. Diagnoosi oli ALS. Tämä sairaus oli ollut oletuksena jo pitkään,
mutta nyt lopulta diagnoosi varmistui. Kaikki minut tuntevat tietävät miten
oireet ilmenevät. Puheestani tuskin saa enää selvää ja syöminen on käynyt hyvin
hitaaksi suun toimimattomuuden vuoksi. Muuten voin kohtuullisen hyvin.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Tieto oli ja ei ollut uusi – ei ollut siksi, että oireet olivat
vaivanneet jo lähes puolentoista vuoden ajan. Uusi se oli siksi, että nyt
diagnoosi tuli sanoitetuksi. Tieto oli luonnollisesti kova kuultavaksi – ja toisaalta
se ei muuttanut minun elämääni. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Omat vaivani ovat saaneet minut kiinnittämään huomioni
monenlaisiin asioihin. Eräs pohdiskeluni on liittynyt eri tavoin vammaisiin
ihmisiin, joita näkee aivan päivittäin. Kadulla kulkiessa olen monesti nähnyt
sokean, joka kulkee ystävänsä tai puolisonsa kanssa, olen nähnyt kuinka kaksi
henkilöä keskustelee viittomakielellä – koska eivät kuule. Pyörätuolit,
rollaattorit, kyynärsauvat ovat aivan tavallinen näky – käyttäjiä riittää.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Onko ihminen sama kuin vammansa. Ei todellakaan ole. Minä on
minä – siis oma persoona – riippumatta siitä, millaisia yllätyksiä elämä tuo
tullessaan. Erilaiset vammat toki hankaloittavat ihmisen arkea, mutta oma minä
säilyy. Vammat voivat tuottaa surua tai pelkoa – mutta niin kauan kuin elämä
jatkuu – minä säilyy.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Virkavuosien aikana on tullut siunattua haudan lepoon satoja
henkilöitä. Siunauspuheissa olen usein viitannut elämän rajallisuuteen.
Luonnollisesti näin – koska elämä on kaikkien kohdalla rajallinen. Me tiedämme
sen, me tunnemme sen – ja silti kuolema usein tuntuu hyvin kaukaiselta ja
lopulta yllättävältä asialta.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kun oma sairauteni ilmeni – ja varsinkin nyt kun ALS
diagnoosikin varmistui, oman elämän rajallisuudesta on tullut paljon tietoisempi.
Se on jotenkin yllättävää. Kuinka siitä ei ole ollut samalla tavalla tietoinen
aiemmin – onhan virassaan ollut tekemisissä kuoleman kanssa vuosikaudet.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Onhan sen toki tiennyt aina, mutta jokin uusi näkökulma on
noussut esiin viime aikoina. Yhä useammin kiinnittää huomiota siihen, kuinka moni
tunnettu henkilö ilmoitetaan kuolleen. Näin on – ja se on luonnollista.
Elämällä on rajansa. Aina.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">ALS motoneuronitautina on harvinainen. Sen luonteeseen
kuuluu, ettei se ole parannettavissa. Mutta miten se etenee – se lienee myös
arvoitus.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kun puhuminen – ja sen myötä kontaktien luominen on hyvin hankalaa
– on ajatuksien ilmaiseminen kirjoittamalla helpompaa. Tästä syystä olen
ajatellut kirjoittaa tästä elämän matkasta. Tavoitteena on kirjoittaa siitä
vaiheesta alkaen, jolloin oireet alkoivat – ja myös ilmaista tarvittaessa
ajankohtaisia kokemuksia.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Voit seurata halutessasi ajatuksiani blogistani ”Tajunnan
virtaa” osoitteessa apajalahti.blogspot.com<o:p></o:p></p>
<!--EndFragment-->Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-41779184639454851082023-04-07T20:13:00.000+03:002023-04-07T20:13:20.689+03:00Pitkäperjantai <p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4fzV0GtxkS_cdk2sI_r9abo2aF2r-ZjgRQHkZ0uDy3mpIXzY_reoXpNB8ie25-XjXsubpsd32o7emoz9MdPoEYGU7mW1ZjXcYJBiGq69HC7J_pPE3vwReF1YNQ4dN4CwjEUu4hJcWAtH_dpbtG6UXvtevOlpCb1DWK21RqDk1NXhoGk9Gs2uDcAfaow/s4624/IMG_20230314_105908.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4fzV0GtxkS_cdk2sI_r9abo2aF2r-ZjgRQHkZ0uDy3mpIXzY_reoXpNB8ie25-XjXsubpsd32o7emoz9MdPoEYGU7mW1ZjXcYJBiGq69HC7J_pPE3vwReF1YNQ4dN4CwjEUu4hJcWAtH_dpbtG6UXvtevOlpCb1DWK21RqDk1NXhoGk9Gs2uDcAfaow/s320/IMG_20230314_105908.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhk84uKY8MyOYNxJxxg65WI6Fja2SzFWz1Ijg87s7e77-J-SzwPvVD1wND8jzrL-YrrXX0Sp5O7J4xizhY93H-yi2epjbRzKAIFDM-P8c56sthb-NfSWJXP67QMYINTsrvlxJN4qXvkct19AAQQnmKoBEEQyFK5g6aksiCMXkoDKBzQpLXpEZKqs5V6Qw/s4624/IMG_20230313_122304.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhk84uKY8MyOYNxJxxg65WI6Fja2SzFWz1Ijg87s7e77-J-SzwPvVD1wND8jzrL-YrrXX0Sp5O7J4xizhY93H-yi2epjbRzKAIFDM-P8c56sthb-NfSWJXP67QMYINTsrvlxJN4qXvkct19AAQQnmKoBEEQyFK5g6aksiCMXkoDKBzQpLXpEZKqs5V6Qw/s320/IMG_20230313_122304.jpg" width="240" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tänään pitkäperjantaina sain saarnata Jalkarannan seurakuntakodilla. Saarnan jouduin toteuttamaan kännykällä, joka muuntaa tekstin puheeksi.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">"Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatu oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatu vastasi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"> Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana:
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"> - He jakavat keskenään vaatteeni
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"> ja heittävät puvustani arpaa.
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"> Juuri näin sotilaat tekivät.
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"> Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"> Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä." (Joh. 19)</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
</div><p><br /></p>Rakkaat kristityt!<p></p><p>Edellisestä saarnasta täällä Jalkarannassa on kulunut noin 38 vuotta. Aika on vierinyt. Viime aikojen omakohtainen muutos on puhevamma. Siksi joudun puheen selkeyden vuoksi käyttämään teknistä apuvälinettä.</p><p><br /></p><p>Elämään liittyy tiettyjä peruskysymyksiä, joihin vastauksen löytäminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Voin esittää niistä kaksi. Ensimmäinen olisi tämä: Kuka sinä olet? Ja toinen – aivan yhtä vaikea olisi tämä: Kuka minä olen? Mikä on tehnyt sinusta ja minusta juuri meidät? Olemmehan me kaikki ihmiset aivan erityisiä persoonallisuuksia. Jokainen meistä on aivan ainut kertainen. Hiljaisella viikolla kysymys, kuka sinä Jeesus olet – nousee luonnollisesti pintaan.</p><p>Elämä kantaa sisällään paljon arvoituksia. On paljon asioita, joiden merkityksen voimme keksiä. Asioita, jotka tuntuvat hämäriltä, mutta voivat aueta ymmärrykselle. Mutta arvoituksista poiketen on olemassa myös salaisuuksia. Salaisuuksia, joihin ei ole arvoitusten tavoin ratkaisua. Salaisuudet säilyvät.</p><p>Kaksi suurinta salaisuutta lienevät nämä. Alku ja loppu. Tai vielä selvemmin sanottuna. Syntymä ja kuolema.</p><p>Kuinka kahdesta solusta, jotka liittyivät toisiinsa, tuli juuri sinä tai minä. Ihminen, joka voi sanoa itsestään – erotukseksi kaikista muista miljardeista ihmisistä- minä. Ainutlaatuinen, ainutkertainen, erilainen – persoonallinen minä. Oma salaisuutensa tämä.</p><p>Tai tuo toinen salaisuus. Loppu. Kuolema. Mitä se on?</p><p>Sairaalan huoneen pöydälle on tuotu kynttilä. Kourallinen omaisia on kokoontunut vuoteen ympärille. On hiljaista. Joku pyyhkii poskilta valuvia kyyneleitä. Läheinen, pois mennyt ihminen makaa vuoteella. Hengitys on lakannut. Kivut ovat ohi. Iholla viipyy vielä hivenen lämpöä. Tuntuu kuin rypyt alkaisivat silota. Siinä hän on. Vai onko? Mitä on tapahtunut? Mitä on kuolema. Missä on ”minä”?</p><p>Lähes jokaisen kirkon alttarilta tai seinältä löytyy krusifiksi, jossa on kuvattuna Jeesus ristillä. Täällä Jalkarannan seurakuntakodin alttarilla on risti – ja alttarin takaa ulkoa löydämme myös ristin. Moni kantaa ristiä kaulassaan. Tänäänkin. Tosin tuo risti harvoin on krusifiksi, jossa olisi kuvattuna myös ristiinnaulittu. Risti kuitenkin muistuttaa meitä noista tapahtumista, jotka tapahtuivat hieman vajaat kaksituhatta vuotta sitten. Risti muistuttaa hetkestä, josta päivän evankeliumi kertoo. Risti muistuttaa meitä ”pitkäperjantaista”. ”Suuresta perjantaista”. ”Hyvästä perjantaista”. ”Pyhästä perjantaista”. – riippuen siitä millä kielellä asia ilmaistaan.</p><p>Päivä vie meidät kuoleman äärelle. Viivymme hetken Jerusalemin kaupungin ulkopuolella Golgatan kukkulan äärellä. Ihmisiä kulkee ohi. He vilkaisevat kukkulalle, jos vilkaisevat. Kaikki eivät vilkaise – koska näky roomalaisten miehittäjien aikaan oli tuttu. Rikollisten naulitseminen ristiin oli tavallista. Nyt näky oli poikkeava. Ristiin oli kirjoitettu viesti. Jeesus nasaretilainen juutalaisten kuningas.</p><p>Muutamat sotilaat seisovat hoitamassa miehittäjän tehtäväänsä. Jakavat uhrien vaatteet keskenään – kuitatakseen siitä lisän palkkaansa.</p><p>Mutta läsnä on myös Jeesuksen läheisiä. Heille tilanne on aivan toinen.</p><p>” Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. ” Näin meille evankeliumin katkelma kertoi.</p><p>Maria, Jeesuksen äiti oli tietenkin tuntenut poikansa jo syntymästä lähtien. Nuo muut läheiset olivat tulleet tutuiksi elämän matkan varrella. Mutta Jeesuksesta oli tullut läheinen. Voin vain kuvitella, kuinka tuo hetki satutti ja kosketti syvälle. Tässäkö on kaiken loppu?</p><p>He olivat kuulleet, nähneet ja kokeneet koskettavia asioita yhteisellä matkalla. Moni oli saanut tulla terveeksi. Moni – muiden hylkäämä – oli saanut tulla hyväksytyksi. Tuomittu oli saanut kokea armahduksen – kivet oli jääneet heittämättä. Sokea oli saanut näkönsä. Kuuro kuulonsa. Mykkä saanut puhekykynsä takaisin. Spitaalisia eli lepratautisia oli tullut terveeksi. Halvaantunut oli saanut liikuntakykynsä takaisin. Jopa miehittäjiin kuuluvan upseerin tytär oli saanut avun. Nälkäisille oli tarjottu ruokaa. Muutama kuollutkin oli tullut herätetyksi. Vapahtajamme tuli tunnetuksi siitä, että hän teki hyvää, hän auttoi, hän rakasti. Jeesuksen seuraajilla oli vahva kokemus siitä, kuinka hyvä voittaa, rakkaus voittaa. Siinä oli jotain aivan uutta. Mutta tähänkö nyt kaikki päättyy?</p><p>Nyt nämä – joille Jeesus varmasti oli hyvin rakas – seuraavat ristin äärellä kuinka kuolema saapuu ja vie hänet pois, katkaisee yhteyden. Ja vielä silloinkin Kristuksen rakkaus saa ilmauksensa: ”Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.””</p><p>Muutamaa päivää aiemmin Jeesus oli ollut Martan, Marian ja Lasaruksen kodissa Betesdassa. Siellä Maria oli voidellut hänet hautaamista varten. No sitä ei Maria ehkä ajatellut. Jeesus tiesi mihin oli kulkemassa – mikä edessä odotti.</p><p>Jäähyväispuheessaan Jeesus avasi oppilailleen tuota elämän salaisuutta. Kuka minä olen? Sanomalla näin. ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.”</p><p>Rakkautta loppuun asti. Sellainen oli Vapahtajamme tie. Vain rakkaus avaa tien. Vain rakkaus kuvaa Jumalamme olemusta. Jumala on rakkaus.</p><p>Tämän saarnan ajan seinällä on ollut nähtävissä krusifiksi – muistuttamassa meille pitkänperjantain sanomasta. Tuon krusifiksin olen saanut tädiltäni rippilahjaksi vuonna seitsemänkymmentä. Siis reilut viisikymmentä vuotta sitten. Sillä on aina ollut paikkansa huoneeni seinällä. Vuosien myötä ovat kuitenkin kädet hävinneet. Aluksi se tietenkin harmitti – vuodet kuitenkin opettivat, että me saamme toimia Kristuksen käsinä tässä ajassa. Hän tarvitsee niitä. Hänen rakkautensa tarvitsee edelleen toimijansa.</p><p>Katsellessaan Jeesusta ristillä, kantaessaan hänet iltapäivällä hautaan – eivät hänen läheisensä voineet ymmärtää mistä oli kyse. Salaisuus, suru ja kaipaus täytti mielen. Me tiedämme mitä sitten tapahtui, me näemme ristillä sovittajan, Vapahtajan. Tuon salaisuuden ääreen me kristittyinä palaamme pääsiäisenä. Nyt kuolema oli vain salaisuus. Onneksi me tiedämme, valo koittaa. Hyvä voittaa.</p><p><br /> </p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-84909060046753740782023-02-05T17:20:00.004+02:002023-02-05T17:20:54.043+02:00Uutta ja vanhaa<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4tlrR49lqu5SlXzcMFJB8UQFeNHkiaUSfk-hPYtQ_3Hhu1ylVltOTAeyVYGphn-iDRwlidilxmvVPINu0ApxoIrzaB20i7oJcXeyC2r-7qEXwWDAFBAsUaLMLS3GC3T2_WDd6_Wx8YwNrRXk2Z6BUAZ9J7lUbGeOFre4xuR9K6EP1T2X12lrEF3nAhA/s5184/DSCN5995.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3888" data-original-width="5184" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4tlrR49lqu5SlXzcMFJB8UQFeNHkiaUSfk-hPYtQ_3Hhu1ylVltOTAeyVYGphn-iDRwlidilxmvVPINu0ApxoIrzaB20i7oJcXeyC2r-7qEXwWDAFBAsUaLMLS3GC3T2_WDd6_Wx8YwNrRXk2Z6BUAZ9J7lUbGeOFre4xuR9K6EP1T2X12lrEF3nAhA/s320/DSCN5995.JPG" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tulipa pitkästä aikaa puhuttua tänään herättäjäseuroissa. Uutta asiassa oli se, että ensimmäistä kertaa toteutin puheeni puhesyntetisaattorilla - siis puhelimessani olevalla sovelluksella, jolla voin tekstini muttaa puheeksi puheongelmieni vuoksi. Vanhaa taas se, että puheen taustalla oli vanhojen saarnojeni herättämät ajatukseni.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tässäpä tämä:</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><p></p><p class="MsoNormal">Herännäisseurat 5.2.2023<o:p></o:p></p><div class="separator" style="clear: both;">
<p class="MsoNormal">Hyvät ystävät<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Ajattelin puhua hieman henkilökohtaisesta näkökulmasta tänään.
Siihen on ihan syynsäkin. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Aika tarkkaan kolme vuotta sitten jäin eläkkeelle
kirkkoherran tehtävistä Loviisassa. Kun toimii kirkkoherrana suhteellisen pienessä
seurakunnassa, se merkitsee sitä, että lähes joka sunnuntaina saarnaat
messussa. Saarnoja saa kirjoittaa yhden toisensa jälkeen.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Muistan sen, että saarnaa valmistaessani saarnasin
kirjoittaessani aina ensimmäiseksi itselleni. En tietenkään puhumalla, vaan
kirjoittamalla. Koin sen niin. Halusin tehdä tekstiä, joka itselle oli tärkeää.
Taustalla ajatus, että jos jokin ajatus ei itselle ole merkittävä – ei se ole
sitä muillekaan. jos se ei kosketa minua, ei se kosketa ketään muutakaan. Mutta
noita saarnoja tuli tehtyä vain yksi kerrallaan. Ne tuli ja meni…<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Puolitoista vuotta sitten syksyllä päätin julkaista osan
saarnoistani kirjana. Kun ryhdyin siihen koin aikamoisen yllätyksen:
tällaisiako saarnoja olen pitänyt? Yllätyksen koin, kun vuosien jälkeen luin
tekstejä, joita ei edes itse enää muistanut. Ai tällaistako olet saarnannut? Tekstit
yllättivät, no onneksi se tuntui hyvältä.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kyse ei ollut niinkään yksittäisestä saarnasta, vaan
kokonaisuudesta. Oman ajattelun ymmärtäminen.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kukin meistä sanoittaa uskoaan oman kokemuksensa mukaisesti.
No mitä siitä sanoisin? <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Ensiksi ajatus: Raamattu ei ala sanoilla: ”Alussa Jumala loi
kristinopin…” Pyhä kirjamme alkaa sanoilla: ”Alussa Jumala loi taivaan ja
maan…” eli Hän loi todellisuuden. Tuota Jumalan luomaa todellisuutta ihmiset ovat
alusta alkaen pyrkineet sanoittamaan, kuvailemaan… alkuun suullisena perinteenä
ja myöhemmin kirjoitustaidon kehityttyä kirjallisena… siitä lopulta on kyse opillisissakin
lauselmissa. Niillä vain pyritään kuvaamaan todellisuutta – joka on se
varsinainen asia. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kun sanoin kuvaamatonta kuvaillaan sanoilla – aina on kyse
hyvin suhteellisesta asiasta. Kun puhumme Jumalasta, on aina kyse Hänen
kuvaamisestaan. Hänen, joka ylittää meidän ymmärryksemme. Eikä tämä koske vain
meitä – vaan myös heitä, jotka noin tuhannen vuoden aikana sanoittivat kokemuksiaan,
jotka löydämme Raamatun kansien välistä. Silloinkin vältettiin tekemästä
Jumalasta kuvaa, sen sijaan kuvattiin hänen tekojaan.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kun ilmaisen jotakin – merkittävä vaikuttava asia on
kokemus. Meidän puheitamme sävyttää aina oma kokemuksemme ja ymmärryksemme. Ymmärtääkseni
se pätee ihan jokaiseen.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla: ”Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme…” Meidän uskomme ei liity vain sanoihin, vaan
todellisuuteen. Siihen, mikä uskomme mukaisesti on Jumalan käden jälki.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Jumala lähetti poikansa tähän todellisuuteen – elämään tämän
todellisuuden keskellä – yhtenä ihmisenä – kaiken sen todellisuuden keskellä,
mikä ihmisen osaan kuuluu.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Eräs tämän Kynttilänpäivän teksteistä on katkelma
Johanneksen evankeliumista: ” Jeesus sanoi heille: »Vielä hetken aikaa valo on
teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi
teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan
kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.» Tämän
sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.” <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Jeesus oli tullut jo Jerusalemiin viimeisen kerran. Pian tämän
jälkeen hänet vangitaan, ristiinnaulitaan, haudataan, kolmantena päivänä hän nousee
kuolleista.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kristus tuli keskellemme tuodakseen meille valon. Valo ei
avaudu oppilauselmista tai lain käskyistä. Valo – toivo – aukeaa, kun syntyy kokemus
siitä, että olen Jumalan rakastama. Hän tuli ihmiseksi näyttääkseen rakkauden todeksi.
Hän asettui tuomittujen rinnalle, jotka kokivat olevansa hylättyjä. Hän paransi
sairaita – joita pidettiin syyllisinä sairauteensa. Hän loi yhteyksiä ihmisiin,
joihin yhteydenpitoa pidettiin kiellettynä. Hän avasi todellisuuden, joka toi
valon pimeyden keskelle.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kun palasin omien tekstieni ääreen, huomasin pysyväni kiinni
elämän arjessa. Todellisuudessa. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Muistan, että kun vajaa neljäkymmentä viisi vuotta sitten
aloitin pappina, tuli ehkä jopa ääneen sanotuksi, ettei mikään ole niin
käytännöllistä kuin systemaattinen teologia. Vuodet onneksi opettivat –
elämässä on kyse muusta… uskossa myös.<o:p></o:p></p></div><p><br /> </p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-37036866742057473712023-01-10T18:58:00.000+02:002023-01-10T18:58:15.588+02:00Aurinko nousee<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgQQs94ZR86oawVv4CuA55k6xbMQLkKKdhx45M8NqsiFM_eJkiF86tEyCqIlhbWq0x64XVcqvqZ0EvUyQ6AGGhidA8FOBPLAPhEjlimC-x2Q3VVsERHL7s1Rx5jK5twK_aVuikUzhP6Y6tSdz9wqPe0a1IdiS-bkGNTxjsosQgY5iggIpvqn3TqfWWWfA/s1440/DSCN5973.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1440" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgQQs94ZR86oawVv4CuA55k6xbMQLkKKdhx45M8NqsiFM_eJkiF86tEyCqIlhbWq0x64XVcqvqZ0EvUyQ6AGGhidA8FOBPLAPhEjlimC-x2Q3VVsERHL7s1Rx5jK5twK_aVuikUzhP6Y6tSdz9wqPe0a1IdiS-bkGNTxjsosQgY5iggIpvqn3TqfWWWfA/s320/DSCN5973.JPG" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Sanallinen ilmaus</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">kuvaa todellisuutta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Sanat kuvaavat<br />vaikka todellisuus olisi toinen.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Aurinko nousee<br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">maapallo pyörii</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">- toinen on todellisuus, toinen kuvaus.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Ihmisen osa</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">on sanoittaa</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">sanoittamatonta.</div><br /> <p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-60171583050157090192022-12-09T16:09:00.001+02:002022-12-09T16:09:23.658+02:00Salaisuuden äärellä<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiiEy_JTo6ySPWxZk0CFgXBsfNvD1ZzB3xhEECqlHPk3gHCs5Lu2zmNTL9ZDThTsMBbC53f_77wzxC5GHU5KODtS2yfehfBW3g2si7J2p6heZC-z0bI6gTh4bIwpp1Ub6kwNZ4RUHK5TqAyNt1dqE5ottXMf97aTVgs8xxJk7xEkvBrnftpOUZBbMCmbQ/s4624/IMG_20221209_153623.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3472" data-original-width="4624" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiiEy_JTo6ySPWxZk0CFgXBsfNvD1ZzB3xhEECqlHPk3gHCs5Lu2zmNTL9ZDThTsMBbC53f_77wzxC5GHU5KODtS2yfehfBW3g2si7J2p6heZC-z0bI6gTh4bIwpp1Ub6kwNZ4RUHK5TqAyNt1dqE5ottXMf97aTVgs8xxJk7xEkvBrnftpOUZBbMCmbQ/s320/IMG_20221209_153623.jpg" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">Lähelle voi nähdä,<br />vastaranta näkymättömissä.<br /><br />Siinä elämän salaisuus,<br />tämä hetki silmien edessä,<br />huominen arvoitus.</div><br /> <p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-2389286582644544242022-10-06T08:53:00.013+03:002022-10-13T15:35:38.105+03:00Ehdokkaaksi (Keski-Lahti) <p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgoegA6AR290k21GiklXUQFn4Rp1HgkIfT6RhcTUCm-JrwA7BfWrhzpBaxnXJQ4tCWZPccYypzK8QvXhEOUc7iiQImmsjOu3lVu2ymuV_XbtCVLecK_DBkYvTBfQtyzXZX0PwhtwhIgVU5XHDfllOWTC4Ql_oPaIg7wPIjExrP6kx5YXPru96fyFWDJQw" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="436" data-original-width="900" height="155" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgoegA6AR290k21GiklXUQFn4Rp1HgkIfT6RhcTUCm-JrwA7BfWrhzpBaxnXJQ4tCWZPccYypzK8QvXhEOUc7iiQImmsjOu3lVu2ymuV_XbtCVLecK_DBkYvTBfQtyzXZX0PwhtwhIgVU5XHDfllOWTC4Ql_oPaIg7wPIjExrP6kx5YXPru96fyFWDJQw" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><p></p><p class="MsoNormal">Tämän syksyn seurakuntavaalit ovat ensimmäiset, joissa olen
ehdokkaana. Ensimmäiset – koska aiemmin se ei ole ollut mahdollista. Hyvin
yksinkertaisesta syystä. Olen ollut aina virassa seurakunnassa, jonka alueella
olen asunut. <o:p></o:p></p><div class="separator" style="clear: both;">
<p class="MsoNormal">Kun jäin lähes kolme vuotta sitten eläkkeelle kirkkoherran
virasta Loviisasta, en ajatellut hakeutuvani seurakunnan luottamustehtäviin.
Miksi en? Hyvin yksinkertaisesti siksi, että edelliset kahdeksan vuotta
kirkkoherrana olivat täyttyneet hallinnollisten päätösten valmisteluista niin
oman seurakunnan kuin myös seurakuntayhtymän osalta. Sitähän kirkkoherran ja
yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan tehtävät hyvin suuressa määrin ovat.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Nuo vuodet luonnollisesti opettivat syvällisesti siihen,
millaisten hallinnollisten kysymysten kanssa seurakunnissa ja
seurakuntayhtymissä tehdään työtä. Näin riippumatta siitä, mistä
seurakuntayhtymästä on kyse. Omat työni eivät kahdeksankymmentä luvun ensimmäistä
puolikasta lukuun ottamatta liittyneet Lahteen. Tuolloin vuosina 80-85, tosin
nuorena pappina, työskentelin Salpausselän seurakunnassa. Silloin Lahti tuli
tutuksi.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Virkaan liittyvien tehtävien ohella viimeisen kahdenkymmenen
vuoden ajan olen tehnyt työyhteisökonsultointia ja työnohjausta eri
seurakuntien ja seurakuntien työntekijöiden kanssa. Konsultoinnit ovat välillä
liittyneet seurakuntien sisällä olleisiin ongelmiin, mutta pääasiassa on ollut
kyse seurakunnan toiminnallisen puolen kehittämisestä.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kirkon piirissä elämme tietyssä mielessä hyvin kriittistä
aikaa. Ajallemme on tyypillistä, että seurakuntien jäsenmäärä laskee.
Pääkaupunkiseudulla ollaan jo useissa seurakunnissa alle viidessäkymmenessä
prosentissa. Jäsenmäärät laskevat muuallakin. Tästä seuraa monenlaisia
ongelmia, jotka tulevat lähivuosina luottamushenkilöiden ratkaistaviksi. Miksi
ratkaistaviksi – valmistelut toki ovat viranhaltijoiden tehtäviä, mutta
luottamushenkilöt päättävät. Seurakunnan operatiivisista – toimintaan
liittyvistä asioista – päättää kirkkoherra, mutta hallintoon ja talouteen
liittyvät asiat kuuluvat luottamuselimille.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Seurakuntien toiminnallisen strategian valmistamisessa on
näkökulmia, joiden ääreen tulee pysähtyä. On pysyttävä ajan tasalla ja
selvitettävä millaisessa ympäristössä toimitaan, mikä kuvaa parhaiten
seurakunnan alueen asukkaita. On määriteltävä seurakunnan perustehtävä.
Tiedostettava arvot, jotka ohjaavat seurakunnan toimintaa ja luotava visiota
seurakunnan tulevaisuudesta.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kun itse ajattelen toimintaa ohjaavia arvoja, tai
tulevaisuuden visiota, pidän oleellisena, että kirkon ovet ovat auki kaikille.
Tämä merkitsee tasa-arvon korostamista. Tärkeitä teemoja ovat: Armo,
oikeudenmukaisuus ja lähimmäisen rakkaus. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kirkosta eroavien suurin joukko on juuri täysi-ikäisyytensä
saavuttaneet nuoret aikuistuvat henkilöt. Nuorisotoiminta vielä tavoittaa ison
osan nuorista, mutta yhteys katkeaa mainitsemassani iässä. Yhteys katkeaa – tuntuu
kuin jokin linkki puuttuisi. Miten seurakunnan toimintaa voisi kehittää niin,
että yhteys kirkkoon tuntuisi nuoresta aikuisesta edelleen mielekkäältä. Tästä
muutoksesta eräs vaikuttava seuraus on ollut se, että viimeisen kymmenen vuoden
aikana kastettavien lasten määrä Suomessa on puolittunut. Jostain se kertoo.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Miksi tätä kaikkea kirjoitan. Sille on hyvin yksinkertainen
syy. Kristus, kristillisyys ja kirkko ovat minulle hyvin tärkeitä ja rakkaita
asioita. Se on myös syy siihen, että näiden muutaman eläkevuoden jälkeen olen
käytettävissä kokemukseni kanssa luottamushenkilönä – mikäli ääniä kertyy…<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Olen siis ehdolla Keski-Lahden seurakuntavaaleissa nro 10 (Yhteinen kirkkovaltuusto) ja nro 46 (Seurakuntaneuvosto)</p></div><p><br /></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-5694088114924277002022-09-16T09:40:00.000+03:002022-09-16T09:40:21.860+03:00Uskonko?<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgo9DFDGK6iJuoX7g4FFgVdbQnjJ1DRkNb6ZwV8ZQjlKZ_d2ChxQsDAmif2_K90ourEUnDBMst9H0KYm3Y8OZMeQRvGNPUI_vby9Xy902kIg2et-QOPpPiWnlFxRyxHEmeJ3MM7SZf0hwTYDlwe6gmvIL1dZZDNuiHWLZYkR3Mfu2dy_zXM_r6JKHXgBA/s4624/IMG_20220916_093112.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgo9DFDGK6iJuoX7g4FFgVdbQnjJ1DRkNb6ZwV8ZQjlKZ_d2ChxQsDAmif2_K90ourEUnDBMst9H0KYm3Y8OZMeQRvGNPUI_vby9Xy902kIg2et-QOPpPiWnlFxRyxHEmeJ3MM7SZf0hwTYDlwe6gmvIL1dZZDNuiHWLZYkR3Mfu2dy_zXM_r6JKHXgBA/s320/IMG_20220916_093112.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><p></p><p class="MsoNormal">Kristittynä - tiedän ja tunnen olevani kristitty – usko on
keskeinen termi. Usko Kristukseen, kolmiyhteiseen Jumalaan on luonnollisesti
kristityn tunnusmerkki. Uskonko? <o:p></o:p></p><div class="separator" style="clear: both;">
<p class="MsoNormal">Miksi tämä kysymys? Mitä usko on? Voinko jotenkin itseäni
kuulostelemalla vakuuttua uskostani? En mielestäni. Mielestäni usko on vähän
kuin märkä saippua – kun siihen tarttuu se liukkaana helposti lipsahtaa
kädestä. Mistä voin tietää uskovani – vai onko se lainkaan mahdollista.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Usko on terminä tai käsitteenä hyvin mielenkiintoinen – kyse
on kokemuksesta. Mutta jälleen kokemuksesta, josta on vaikea ilmaista mitään
todistetta. Asian tekee ehkä vielä haastavammaksi se, että kolikon toisella
puolella on epäily. Missä ei ole uskoa – siellä ei ole epäilyäkään. Tarkoitan
sitä, että siellä missä ei ole uskoa – ei siellä ole epäilystäkään. Silloin
ollaan vain varmana jostain, mitä ei omasta mielestä ole. Usko ja mielipide
eivät minulle ole sama asia.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kuka minä olen? Minulle usko ei avaudu siitä, että
kuuntelisin itseäni. Kyse on minulle paljon isommasta asiasta. Usein olen
ilmaissut asian tähän tapaan: Omasta uskosta en voi vakuuttua, mutta olen
täysin vakuuttunut siitä, että minulla on hyvä Vapahtaja, Kristus. Uskon kohde
on enemmän kuin oma kokemus. Usko ja tunnetila eivät ole sama asia. Tunteet elävät ja vaihtuvat hetkestä toiseen.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Onko tällä vaikutusta minuun. On toki – kokemus siitä, että
saa olla armahdettu ja rakastettu kantaa elämässä ja antaa pohjan koko tapaan
suhtautua elämään ja toisiin ihmisiin – kaikkeen siihen, mitä ympärillään näkee
ja kokee. Kokemus on vahva – mutta se ei synny siitä, että kysyn itseltäni:
”Uskonko?”<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Uusin Uuden Testamentin käännös (UT 2020) toteaa uskosta
seuraavasti: ”Uskolle totta on se, mitä toivotaan, ja näkymätön on sille
näkyvää.” Hpr.11:1<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Kuvan kädettömällä krusifiksilla oli kädet, kun sain tuon lahjaksi tädiltäni rippijuhlissani vuonna 1970. Kädet ovat jääneet matkan varrelle. Mutta vuosien myötä on kirkastunut, että meidät itse kunkin on kutsuttu toimimaan juuri Kristuksen käsinä tässä maailmassa.</p></div><p><br /> </p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-20995771321071872172022-09-08T11:22:00.000+03:002022-09-08T11:22:14.350+03:00Minä olen...<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV6UqrT0culOepDWmzgeFsKpvAEv-pSK-Tj5KTX8nU5C65gt511Qh3JDlcMk4fA0N_FYpfUlc0UzGkCg0PmR02Axl0PUZjXL4JklCHTSbMTPshtpz1HsQqqkWPZfAynVBvDn2h0WUikdFxU1Kc3yHmiKsG2ijTyZ-btQm-4HKBhOooDTV7AqgUc2IUuQ/s4624/IMG_20220718_152753.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4624" data-original-width="3472" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV6UqrT0culOepDWmzgeFsKpvAEv-pSK-Tj5KTX8nU5C65gt511Qh3JDlcMk4fA0N_FYpfUlc0UzGkCg0PmR02Axl0PUZjXL4JklCHTSbMTPshtpz1HsQqqkWPZfAynVBvDn2h0WUikdFxU1Kc3yHmiKsG2ijTyZ-btQm-4HKBhOooDTV7AqgUc2IUuQ/s320/IMG_20220718_152753.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><br />Minä olen – on ilmaisu, tuntuu jotenkin hyvin oleelliselta asialta. Yllä oleva kuva kertoo muuta – ”Olen suomalaista kartonkia”. Ymmärrän toki, että sen ilmaiseminen, että tuo tortillan sisältänyt pahvirasia on kierrätettävää suomalaista materiaalia, on sinänsä merkittävä asia. Mutta… olen. Kuka voi ilmaista tai sanoa: ”Olen”.
<p></p><div>Minun ymmärrykselläni tuollainen ilmaisu kuuluu vain jollekin persoonalle. Henkilölle.
</div><div><br /></div><div>Onko eläimillä kielensä – en tiedä. Jotenkin on kuitenkin selvää, että saman lajin eläimet kommunikoivat keskenään. Linnut osaavat pariutua tai lähtiessään muuttomatkalle kokoontua parveksi ja lähteä turvallisesti matkaan. Kotieläimien kanssa syntyy kontakti – siinäkin on jotain yksilöllistä.
</div><div><br /></div><div>Sisarellani ja hänen miehellään on jo useamman vuoden kestänyt mielenkiintoinen tuttavuus. Kun he kesällä menevät verkoille – eräs harmaalokki tulee aina heidän seurakseen. Se uskaltaa tulla aivan veneen viereen odottamaan kalan perkeitä. Näin joka ikinen kesäaamu. Kun kalat fileoidaan ja vielä jää jotain syötävää lokille ja se tulee laiturin nokkaan odottamaan. Siitä on tullut suorastaan kesy kaveri. Mielenkiintoista. Eläimetkin ovat monessa mielessä yksilöitä.
</div><div><br /></div><div>Mutta – se mikä mielessäni on – on kyse siitä, milloin minä syntyy, ja mitä sille tapahtuu, kun aikanaan elämän mitta tulee täyteen. Kristillisen uskon mukaisesti minä ei katoa kuolemassakaan. Minä, persoona, korvataan raamatullisessa ja kristillisessä tekstissä usein ilmaisulla ”sielu”. Sielun kuolemattomuus on mielenkiintoinen asia.
</div><div><br /></div><div>Mikä tekee minusta minut? Usein saatetaan käyttää ilmaisua: Tunnen sydämessäni iloa tai surua. Sydämeni on täynnä haikeutta tai kaipausta – mutta miten käy, jos konkreettisesti tehdään elinsiirto ja sydän vaihdetaan. Vaihtuuko minä – ei vaihdu. Missä minä on? Mihin tuo kunkin ihmisen ainutlaatuisuus, itseys, kätkeytyy?
</div><div><br /></div><div>Moneen asiaan voi liittää ajatuksen tuollaisesta persoonallisuudesta ja ainutlaatuisuudesta… mutta ei kartonkiin.
</div><div><br /></div>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-84333378482526443802022-09-01T10:45:00.000+03:002022-09-01T10:45:39.370+03:00Kamera esiin<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj7y4xr9yMoIkcuaGARw-axKxC-zfufVeA_RT1fLX0xXzphK8c2A9NCbnajiyIlL6GyK-wI_3yE8Tae5kUaBQqvCjnsMBIu9nNUOcGnASXGnLO05SzNfk1lgZJW7djQ3RxhMW-uUNI_rZCgS1VMCQ-U4mIGBpHJXgd6c0g-2aOIyZ_hsEKCvDpLBd1owg/s1440/DSCN5422.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1440" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj7y4xr9yMoIkcuaGARw-axKxC-zfufVeA_RT1fLX0xXzphK8c2A9NCbnajiyIlL6GyK-wI_3yE8Tae5kUaBQqvCjnsMBIu9nNUOcGnASXGnLO05SzNfk1lgZJW7djQ3RxhMW-uUNI_rZCgS1VMCQ-U4mIGBpHJXgd6c0g-2aOIyZ_hsEKCvDpLBd1owg/s320/DSCN5422.JPG" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><p></p><p class="MsoNormal">Näetkö metsää puilta? Näinhän sitä joskus kysytään –
taustalla sen pohdinta näenkö isompia kokonaisuuksia. Toki hyvin aiheellinen
näkökulma. Kokonaisuus luo kontekstin, ympäristön, joka antaa yksityiskohdille
merkityksen. Sama pätee usein myös sanoihin ja sanoituksiin.<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Mutta näetkö puita metsältä? Näetkö yksityiskohtia? On
upeaa, kuinka pienet yksityiskohdat ovat kuin pieniä aarteita. Puun lehti,
sudenkorento, rantasipi, lokki, orava… niin ihan mikä vain osa luontoa. Luonto on niin
monipuolinen. Se, että luonnon monimuotoisuudesta ollaan meidän aikanamme
huolissaan – on todellinen huolen aihe.<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Niin – miksi usein kaivan kameran esiin ja kuvaan. Enkä
kuvaa vain maisemia (joissa usein näkyy veneen keula), vaan nimenomaan zoomaan
ja kuvaan jonkin yksityiskohdan, johon huomioni on kohdistunut. Jostain syystä
tuollaiset pienet yksityiskohdat – erityisesti kun on kyse jostain elävästä –
herättävät minussa jotain myönteistä. Usein ne kätkevät sisälleen jotain
rauhasta.<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Meidän aikanamme puhutaan ilmaston lämpenemisestä ja sen
mukanaan tuomasta muutoksesta planeettamme elämään. Jotain tapahtuu. Jokin
muuttuu. Katoaako elämä?<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Vuosia sitten muistan kuulleeni tai lukeneeni suuren
uutisen. Tähtitieteilijät olivat tehneet havainnon planeetasta, jossa oli
havaittavissa elämän edellytykset. Kyseinen planeetta sisälsi sellaisella
etäisyydellä auringostaan, että oli olemassa edellytykset elämään. Tämä liittyi
siihen, että kyseisellä planeetalla vesi saattoi esiintyä vastaavissa muodoissa
kuin maapallolla. Mikä tässä uutisessa jäi puhuttelemaan? Yksinkertaisesti se,
että kyseinen taivaankappale sijaitsi muutaman tuhannen valovuoden päässä
maapallolta. <o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Oli sitten elämää muualla universumissamme tai ei – elämä on
ihme. Se on hyvin harvinainen ihme – kun ymmärretään ja nähdään metsä puilta. Elämässä
on jotain ainutlaatuista.<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Ehkäpä siksi kaivan kamerani esiin lähes päivittäin ja pyrin
kuvaamaan tuota ihmettä.<o:p></o:p></p><p>
</p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-86331985360886034962022-08-17T16:38:00.001+03:002022-08-17T18:31:27.819+03:00Salaisuuksien maailma<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_Uthcni4HKXo71-udJkRnWmLX88kL1PjZ-sE7bj7IzQ6FfBg6HP4-vwz44VAFxMyIRDsleEAwtog8mdua-8CmaTZ00fSZaOVxdOMvwsOIV80v8KQ3-7WCa7BYS1XLHpHEnePyRB9Z0xmeLJ-fBZbVqKufl7QggLErT0UFGBX0tCyC_gQq2ZqW5-aHYg/s1440/DSCN5400.JPG" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1440" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_Uthcni4HKXo71-udJkRnWmLX88kL1PjZ-sE7bj7IzQ6FfBg6HP4-vwz44VAFxMyIRDsleEAwtog8mdua-8CmaTZ00fSZaOVxdOMvwsOIV80v8KQ3-7WCa7BYS1XLHpHEnePyRB9Z0xmeLJ-fBZbVqKufl7QggLErT0UFGBX0tCyC_gQq2ZqW5-aHYg/s320/DSCN5400.JPG" width="320" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><p></p><p class="MsoNormal">Nykyistä käsitystä todellisuudesta hallitsee pitkälti tiede.
Näin moni tuntuu ajattelevan. Tietenkin monessa kohdin näkemys on aivan
paikallaan. On asioita, joita voidaan mitata ja eri tavoin todentaa. Tietämys
tällä sektorilla on askeltanut kovaa vauhtia eteenpäin.<o:p></o:p></p><div class="separator" style="clear: both;">
<p class="MsoNormal">Elämässä on kuitenkin paljon merkittäviä asioita, joita ei
voida tieteellisillä menetelmillä todistaa. Eräs suurimmista salaisuuksista on
koko olemassaolon perusta – Hän, jota kutsumme Jumalaksi. Kristinuskon ilmaisu:
”Salattu Jumala” – kuvaa hyvin asiaa. Jumala on – mutta Jumala on salattu.
”Minä olen se joka olen” (2.Moos. 3:14) –
oli Jumalan vastaus Moosekselle. Vastaus jäi auki.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Minulle tämä lähtökohta on hyvin vapauttava. Miksi niin.
Siitä yksinkertaisesta syystä, että minulle on suuri helpotus se, että Jumalaa
ei voi ”panna purkkiin”. Häntä ei voida sitoa kirjojen kansiin. Ei edes
silloin, kun kirjana on Raamattu tai Koraani. Kun käsissäni on nk. pyhiä
tekstejä, niihinkin kirjoittajat ovat avanneet omat näkemyksensä. Niihin toki
kätkeytyy viisautta – mutta kuitenkin kirjoittaja tulkitsee aina asioita oman kokemuksensa kautta. Se on
luonnollista.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Minulle tämä on helpotus, kun viivyn Raamatun tekstien
äärellä. Se on helpotus siksi, että jos tekstiä luettaisiin ikään kuin Jumalan
sanelemana kirjana, joka pitää uskoa sanasta sanaa – joutuisin ristiriitojen
valtaan. Sen sijaan voin nähdä, että erilaisista näkemyksistä huolimatta
jonkinlainen punainen lanka piirtyy tuon kirjakokoelman lävitse. Tiivistettynä
tuo punainen lanka on tämä: ”Jumala on rakkaus”.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Voinko todistaa sen? En – mutta voin kokea sitä. Uskon, että
Jeesus elämällään osoitti tämän rakkauden todeksi. Hän kohtasi lukemattomia
ulkopuolisiksi tuomittuja ja armahti heitä, auttoi heitä, rakasti heitä.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Elämässä on paljon elämälle tärkeitä asioita, joiden
todistaminen on mahdotonta. Mitä on rakkaus. Jos sanot rakastavasi – tai koet
tulleesi rakastetuksi. Voitko sen todistaa? Uskon, että todistaminen on
mahdotonta, mutta kokeminen todellisuutta. Samanlainen salaisuus kätkeytyy
kokemukseen luottamuksesta. Voinko todistaa luottavani? En – mutta voin kokea,
että olen toisen mielessä luotettu tai voin itse luottaa. Se vain syntyy ja on
kokemus. Samanlainen salaisuus on vaikkapa ystävyys – siihen ei voi pakottaa,
sitä ei voi ostaa – mutta se voidaan kokea.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Tämä on salaisuuksien maailma. Monenlaisia asioita voidaan
kokea todeksi – vaikka tieteellä ei kyseisiä asioita voida todistaa. Ei, vaikka
nuo asiat saattavat olla lopulta asioina elämässä kaikkein arvokkaimpia.<o:p></o:p></p></div><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br /> <p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-59529111228290101762022-08-13T09:21:00.000+03:002022-08-13T09:21:46.454+03:00Viides evankeliumi<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgP9KpWUW9jBOphfuJF44vC-KNYs2ruVpH81oZ2hgTN26ZRlB-ZOf2L7mXSHZU8HKDcS7FKngyT1G1OFDA8Bzk-GtJLxXa_XbxFf8CJB5S4VRS9ws0mWSIr0fNcvb329ZhPvI3EBLYi-4siEo9H0o3I6rXdW1GCMeIPTVMqAJ77nw8RDK4vCwyPPH97BQ/s2000/IMG-20220321-WA0002.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1500" data-original-width="2000" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgP9KpWUW9jBOphfuJF44vC-KNYs2ruVpH81oZ2hgTN26ZRlB-ZOf2L7mXSHZU8HKDcS7FKngyT1G1OFDA8Bzk-GtJLxXa_XbxFf8CJB5S4VRS9ws0mWSIr0fNcvb329ZhPvI3EBLYi-4siEo9H0o3I6rXdW1GCMeIPTVMqAJ77nw8RDK4vCwyPPH97BQ/s320/IMG-20220321-WA0002.jpg" width="320" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><!--StartFragment-->
<p class="MsoNormal">Kun musiikki alkaa soida – olin melkein missä vain – alkaa
jalka liikkua rytmissä. Musiikilla on merkillinen vaikutus. Se hyvin usein
koskettaa syvälle. Välillä jopa siten, että kyyneleet alkavat valua silmistä –
tai niin kävisi, jollei tietoisesti yritä sitä välttää.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Musiikilla voi ilmaista monenlaisia asioita. Milloin se
pukee muotoonsa ilon ja milloin surun. Musiikki herättää kaipauksen jostain
hyvin syvältä.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Musiikki on kulkenut matkassani koko elämän ajan – ainakin
niin pitkän ajan kuin muistan. Kun olin pieni lapsi kotona – erityisesti
mökillä ja matkalla sinne – laulettiin. "Yli kasteisten vuorten me kuljemme..." Se kuului jotenkin yhdessäoloon. Laulua
säestettiin haitarilla tai kitaralla – tai ei millään. Laulu vain kuului
asiaan.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Aika oli toinen. Ei ollut tietoakaan kännyköistä eikä
muistakaan elektronisista vempaimista. Musiikki oli elävää. Radio toki
laitettiin auki, kun vuorossa oli viikon lista tai lauantain toivotut.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Musiikki on elänyt minussa läpi vuosien. Pianotunnit
alkoivat ehkä kuusivuotiaana, kitara astui kuvaan rippikoulun jälkeen. Nuo
soittimet ovat eläneet mukana laulun kanssa läpi vuosien. Ei niin, että koskaan
olisin soittanut kovin korkealla tasolla – mutta kuitenkin niin, että se on tarkoittanut esiintymistä seurakuntien erilaisissa tilaisuuksissa.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Vuosien varrella olen kuulunut myös useampaan kuoroon. Nyt
viimeisin kuoro on Lahden Gospelkuoro – ja kieltämättä se on jotain ihan muuta
kuin kaikki aiemmat, johon olen kuulunut. Tämän hetken yksi suurimmista
huolista on, että pystynkö jatkossa laulamaan. Ääni ongelma on suuri - vaikka
puhe takkuaa pahasti, laulaminen on kuluneeseen kesään asti ollut mahdollista.
Toivon, että tuo mahdollisuus jatkuu. Ei pelkästään laulamisen vuoksi – vaan
se, että kuoro muodostaa yhteisön. Kirjaimellisesti tunnetasolla ”we are family”.
Lisäksi kuoron ohjelmisto on suurelta osin hyvin koskettavaa – siksi kyyneleet
ovat hyvin hyvin lähellä – tosin myös monenlaiset ilon ilmaukset.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Musiikkiin liittyy myös sellainen mielenkiintoinen piirre –
musiikin äärellä voin kokea olevani minä. Siis minä siinä mielessä, ettei se
liity ammattiini. Musiikissa on jotain, joka koskettaa syvälle ja siten
paljastaa jotain, joka on minulle tärkeää. Musiikki on kuin tie sisäiseen maailmaan - ei mikään ihme, että musiikki on hyvin oleellinen osa myös hengellistä elämää. Ei yllätä, että Martti Luther sanoi musiikin olevan viides evankeliumi, ilosanoma. </p><p class="MsoNormal">Puhumattakaan myös siitä, että musiikki
luo hyviä ystävyyssuhteita. Kuka minä siis olen?<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal"><br /></p>
<!--EndFragment--><br /><p></p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-8745504541817795962022-08-09T08:42:00.000+03:002022-08-09T08:42:33.097+03:00Ammatti<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsYoM-FokQXVTWRA8eTWX-EQdpmes069IkQPREgBKnYno-YSljOHDfBXsImChvZb3ge1MxPShtlGY1InJEiBQUCwvOsGubZ6cj4mYJZVwJuatSwW4OSLzi80bgUE6QxSN39RbQz8wCaI3tqmn3RUjSryXK3fmfl_E9Myger1Rgxy0H69vAiNmmlnWXcQ/s4608/IMG_20220720_174141.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4608" data-original-width="3456" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsYoM-FokQXVTWRA8eTWX-EQdpmes069IkQPREgBKnYno-YSljOHDfBXsImChvZb3ge1MxPShtlGY1InJEiBQUCwvOsGubZ6cj4mYJZVwJuatSwW4OSLzi80bgUE6QxSN39RbQz8wCaI3tqmn3RUjSryXK3fmfl_E9Myger1Rgxy0H69vAiNmmlnWXcQ/s320/IMG_20220720_174141.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><p></p><p class="MsoNormal">Kuka minä olen? Olenko virkani edustaja? Takanani on jo 44
vuotta pappina. Kuka minä olen – olenko pappi? Vai onko pappi vain ammattini?
Onko pappeus osa persoonaani – minää? <o:p></o:p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;">Muistan hyvin, kun aloitin kirkkoherran virassa – joka siis
oli viimeinen virka, johon työvuosinani ryhdyin. Virka poikkesi suuresti
aiemmista viroistani seurakuntapappina tai perheneuvojana. Silloin ei itseen
kokenut kohdistuvan suuria odotuksia. Mutta kirkkoherran virka oli
toisenlainen. Jo ensimmäisenä virkapäivänä ovesta astui henkilöitä
kysymyksineen – ja minulta odotettiin jotain.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;">Kuinka paljon toisten ihmisten odotukset määrittelevät sitä,
kuka minä olen. Vai määrittelevätkö nuo odotukset vain sitä millainen ja kuka
olen virassani?<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;">On selvä, että tuo yli 44 vuotta kestänyt pappeus on
vaikuttanut minuun – on vaikea kuvitella, ettei niin olisi. Papin viran suuri
rikkaus on siinä, että se luo mahdollisuuden hyvin monenlaisiin kontakteihin
eri ihmisten kanssa. Yhteydellä ja kontaktilla on merkitystä. Mutta kuka minä
olen?<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;">Kun virkavuodet ovat jääneet jo taakse -noin reilut kaksi ja puoli
vuotta sitten – koen aika ajoin merkillisiä hetkiä, joissa koen olevani itse.
Ne ovat positiivisia hetkiä. – Ei niin, että työ vuodet olisivat olleet
jotenkin negatiivisia. – Mikä minulle on tärkeää? Mikä tuottaa iloa? Mitä
ajattelen? Mihin uskon? Mitä odotan, mitä toivon?<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;">Elämä avautuu toisella tavalla, kun työn ja viran
velvollisuudet eivät määrittele jatkuvasti ajan käyttöä ja ohjaa ajatuksia. En
edelleenkään tarkoita sitä, etteivätkö ajatukset, joita olen pappina ilmaissut,
olisi olleet omiani. Ovat olleet. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal" style="text-align: left;">Mielenkiintoinen kokemus on ollut viimeisten vuosien
saarnoista kokoamani kirja. Kokemuksen mielenkiintoisuus on siinä, että kun on
lukenut läpi kokonaisuutta – oma ajattelu on selkeästi havaittavissa. Toisaalta
noita omia saarnoja lukiessani on aika ajoin tullut jotenkin puhutelluksi. Ne
ovat koskettaneet: Näinkö olen saarnannut?? Kokemus on siis positiivinen –
mutta olen ollut yllättynyt.<o:p></o:p></p></div><p><br /> </p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8231485369751880740.post-3003526281212149202022-07-29T10:39:00.000+03:002022-07-29T10:39:24.592+03:00Muutos<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPoeepsyBZxo1JWmzt03NUPgrdT2xfPnK4w_5VN0FfxOB_14GwYWEsiYb8wOFynuy67KUwxMKi3QOExUHx1t0M9DCnEJOCmiZGUT6Oo5MnIVRRubKOBs1UoSjwgS3t0JqbBDWGsJKpOwlXGFTZh-z8N1Ovj2iBMBI9QiFUmuVv0KXc6Nw1OQQoIPGphw/s1440/FB_IMG_1648229228563.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1440" data-original-width="1080" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjPoeepsyBZxo1JWmzt03NUPgrdT2xfPnK4w_5VN0FfxOB_14GwYWEsiYb8wOFynuy67KUwxMKi3QOExUHx1t0M9DCnEJOCmiZGUT6Oo5MnIVRRubKOBs1UoSjwgS3t0JqbBDWGsJKpOwlXGFTZh-z8N1Ovj2iBMBI9QiFUmuVv0KXc6Nw1OQQoIPGphw/s320/FB_IMG_1648229228563.jpg" width="240" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><p></p><p class="MsoNormal">Toimin virassa ollessani lähes parikymmentä vuotta
perheneuvojana. Se merkitsi usein sellaisten parien tapaamista, joiden kesken
vallitsi jokin ongelma, johon toivottiin muutosta. Mikä tekee muuttumisen
mahdolliseksi?<o:p></o:p></p><div class="separator" style="clear: both;">
<p class="MsoNormal">Moni yrittää tehdä elämäänsä muutosta väkisin vaatimalla ja
pakottamalla, jopa uhkailemalla. Muutosta ei kuitenkaan tule – yksikään muutos
ei synny pakottamalla. Pakottaminen on verrattavissa tilanteen, jossa yrität
selvittää solmussa olevaa köyttä tai narua vain kiristämällä – kalaverkosta
puhumattakaan. Mitä enemmän kiristät – sitä tiukempi on solmu. Solmun ratkaisu
löytyy vain löysäämällä.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Tämän teorian soveltaminen perheneuvojana tarkoitti sitä,
että pyrin auttamaan asiakkaitani kuuntelemaan toisiaan ilman, että yritetään
tehdä jotain muutosta. Pysähdytään edes hetkeksi. Löysätään solmua edes hetken
– edes vähän. Pysähtyminen antaa tilan muutokselle – muutokselle, joka tapahtuu
itsestään. Oivallukset syntyvät vain silloin, kun väkisin ei yritetä edistää
mitään.<o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Muutokset ovat osa kasvua ihmisenä. <o:p></o:p></p>
<p class="MsoNormal">Kuka minä olen? Tunnistan, että en ole kivestä veistetty
patsas, joka pysyy muuttumattomana vuodesta toiseen. Muuttumattomuus ei kuulu
elämään – elämän edellytys on mahdollisuus kasvaa ja sitä myötä myös muuttua.<o:p></o:p></p></div><p><br /> </p>Seppo Apajalahtihttp://www.blogger.com/profile/03347484162283598671noreply@blogger.com0