Herännäisseurat 5.2.2023
Hyvät ystävät
Ajattelin puhua hieman henkilökohtaisesta näkökulmasta tänään.
Siihen on ihan syynsäkin.
Aika tarkkaan kolme vuotta sitten jäin eläkkeelle
kirkkoherran tehtävistä Loviisassa. Kun toimii kirkkoherrana suhteellisen pienessä
seurakunnassa, se merkitsee sitä, että lähes joka sunnuntaina saarnaat
messussa. Saarnoja saa kirjoittaa yhden toisensa jälkeen.
Muistan sen, että saarnaa valmistaessani saarnasin
kirjoittaessani aina ensimmäiseksi itselleni. En tietenkään puhumalla, vaan
kirjoittamalla. Koin sen niin. Halusin tehdä tekstiä, joka itselle oli tärkeää.
Taustalla ajatus, että jos jokin ajatus ei itselle ole merkittävä – ei se ole
sitä muillekaan. jos se ei kosketa minua, ei se kosketa ketään muutakaan. Mutta
noita saarnoja tuli tehtyä vain yksi kerrallaan. Ne tuli ja meni…
Puolitoista vuotta sitten syksyllä päätin julkaista osan
saarnoistani kirjana. Kun ryhdyin siihen koin aikamoisen yllätyksen:
tällaisiako saarnoja olen pitänyt? Yllätyksen koin, kun vuosien jälkeen luin
tekstejä, joita ei edes itse enää muistanut. Ai tällaistako olet saarnannut? Tekstit
yllättivät, no onneksi se tuntui hyvältä.
Kyse ei ollut niinkään yksittäisestä saarnasta, vaan
kokonaisuudesta. Oman ajattelun ymmärtäminen.
Kukin meistä sanoittaa uskoaan oman kokemuksensa mukaisesti.
No mitä siitä sanoisin?
Ensiksi ajatus: Raamattu ei ala sanoilla: ”Alussa Jumala loi
kristinopin…” Pyhä kirjamme alkaa sanoilla: ”Alussa Jumala loi taivaan ja
maan…” eli Hän loi todellisuuden. Tuota Jumalan luomaa todellisuutta ihmiset ovat
alusta alkaen pyrkineet sanoittamaan, kuvailemaan… alkuun suullisena perinteenä
ja myöhemmin kirjoitustaidon kehityttyä kirjallisena… siitä lopulta on kyse opillisissakin
lauselmissa. Niillä vain pyritään kuvaamaan todellisuutta – joka on se
varsinainen asia.
Kun sanoin kuvaamatonta kuvaillaan sanoilla – aina on kyse
hyvin suhteellisesta asiasta. Kun puhumme Jumalasta, on aina kyse Hänen
kuvaamisestaan. Hänen, joka ylittää meidän ymmärryksemme. Eikä tämä koske vain
meitä – vaan myös heitä, jotka noin tuhannen vuoden aikana sanoittivat kokemuksiaan,
jotka löydämme Raamatun kansien välistä. Silloinkin vältettiin tekemästä
Jumalasta kuvaa, sen sijaan kuvattiin hänen tekojaan.
Kun ilmaisen jotakin – merkittävä vaikuttava asia on
kokemus. Meidän puheitamme sävyttää aina oma kokemuksemme ja ymmärryksemme. Ymmärtääkseni
se pätee ihan jokaiseen.
Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla: ”Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme…” Meidän uskomme ei liity vain sanoihin, vaan
todellisuuteen. Siihen, mikä uskomme mukaisesti on Jumalan käden jälki.
Jumala lähetti poikansa tähän todellisuuteen – elämään tämän
todellisuuden keskellä – yhtenä ihmisenä – kaiken sen todellisuuden keskellä,
mikä ihmisen osaan kuuluu.
Eräs tämän Kynttilänpäivän teksteistä on katkelma
Johanneksen evankeliumista: ” Jeesus sanoi heille: »Vielä hetken aikaa valo on
teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi
teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan
kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.» Tämän
sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.”
Jeesus oli tullut jo Jerusalemiin viimeisen kerran. Pian tämän
jälkeen hänet vangitaan, ristiinnaulitaan, haudataan, kolmantena päivänä hän nousee
kuolleista.
Kristus tuli keskellemme tuodakseen meille valon. Valo ei
avaudu oppilauselmista tai lain käskyistä. Valo – toivo – aukeaa, kun syntyy kokemus
siitä, että olen Jumalan rakastama. Hän tuli ihmiseksi näyttääkseen rakkauden todeksi.
Hän asettui tuomittujen rinnalle, jotka kokivat olevansa hylättyjä. Hän paransi
sairaita – joita pidettiin syyllisinä sairauteensa. Hän loi yhteyksiä ihmisiin,
joihin yhteydenpitoa pidettiin kiellettynä. Hän avasi todellisuuden, joka toi
valon pimeyden keskelle.
Kun palasin omien tekstieni ääreen, huomasin pysyväni kiinni
elämän arjessa. Todellisuudessa.
Muistan, että kun vajaa neljäkymmentä viisi vuotta sitten
aloitin pappina, tuli ehkä jopa ääneen sanotuksi, ettei mikään ole niin
käytännöllistä kuin systemaattinen teologia. Vuodet onneksi opettivat –
elämässä on kyse muusta… uskossa myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti