Muutos

Toimin virassa ollessani lähes parikymmentä vuotta perheneuvojana. Se merkitsi usein sellaisten parien tapaamista, joiden kesken vallitsi jokin ongelma, johon toivottiin muutosta. Mikä tekee muuttumisen mahdolliseksi?

Moni yrittää tehdä elämäänsä muutosta väkisin vaatimalla ja pakottamalla, jopa uhkailemalla. Muutosta ei kuitenkaan tule – yksikään muutos ei synny pakottamalla. Pakottaminen on verrattavissa tilanteen, jossa yrität selvittää solmussa olevaa köyttä tai narua vain kiristämällä – kalaverkosta puhumattakaan. Mitä enemmän kiristät – sitä tiukempi on solmu. Solmun ratkaisu löytyy vain löysäämällä.

Tämän teorian soveltaminen perheneuvojana tarkoitti sitä, että pyrin auttamaan asiakkaitani kuuntelemaan toisiaan ilman, että yritetään tehdä jotain muutosta. Pysähdytään edes hetkeksi. Löysätään solmua edes hetken – edes vähän. Pysähtyminen antaa tilan muutokselle – muutokselle, joka tapahtuu itsestään. Oivallukset syntyvät vain silloin, kun väkisin ei yritetä edistää mitään.

Muutokset ovat osa kasvua ihmisenä.

Kuka minä olen? Tunnistan, että en ole kivestä veistetty patsas, joka pysyy muuttumattomana vuodesta toiseen. Muuttumattomuus ei kuulu elämään – elämän edellytys on mahdollisuus kasvaa ja sitä myötä myös muuttua.

 

Kasvun ihme

”Kuka minä olen” -kysymystä voidaan lähestyä hyvin monesta näkökulmasta. Jokaisella näkökulmalla on oma merkityksensä. Eräs televisiosta vaimoni kanssa seuraamamme sarja on ”Sukuni tarina”. Tuo sarja kertoo erilaisten julkkisten suvun historiasta – erityisesti usein joistakin historiallisista henkilöistä.

Tuollaista tarinaa en nyt mielessäni erityisesti ajattele. Mutta kuitenkin omalla historialla on oma merkityksensä. Monet asiat tuntuvan periytyvän sukupolvelta toiselle enemmän tai vähemmän tietoisesti. 

En ajattele nyt erityisesti mitään geeniperimää – vaikka silläkin lienee oma merkityksensä. Ajattelen enemmän sitä ympäristöä ja viitekehystä, jossa kasvaminen tapahtuu.

Lasten kohdalla puhutaan usein kasvattamisesta. Kasvu kuitenkin tapahtuu itsestään – kasvamisen eteen en voi tehdä mitään. Ainoa asia, jolle jotain voi tehdä on luoda kasvulle edellytykset ja ympäristö. Lapsi tarvitsee kasvaakseen ravintoa, huolenpitoa ja rakkautta sen kaikissa muodoissaan. Aivan samalla tavalla kuin kasvin siemen – kunhan sille annetaan edellytykset, kasvun ihme tapahtuu. Mitään ja ketään ei voi pakottaa kasvamaan. Voi vain antaa edellytykset. Siemen kylvetään multaan ja pidetään huolta maaperän kosteudesta. Kasvu tapahtuu itsestään. Syntyy verso, nousee varsi, kukkakin kukkii ja lopulta voi tulla jopa hedelmä tai marja ja uusi siemen… kasvu on ihme. Ihme edellyttää sopivaa ympäristöä.

Ajatukseni kulkee siinä, että lapsuuden ympäristö – johon suvun historia välillisesti on vaikuttanut – luo parhaimmillaan kasvun edellytykset. Lapsuuden ympäristö voi tehdä kasvamisen vaikeammaksi – tai luoda sille hyvät edellytykset. Nämä taustat nousevat sukupolvien takaa. Tosin vain osin sieltä – ympäristö on se ympäristö, jossa elinvuotensa viettää.

Elämän muutos on kasvamista. Kasvaminen ei pääty silloin, kun senttejä ei pituuteen enää tule lisää – tai kiloja vartalon ympärille. Niin kuin kasvi aloittaa tiensä siemenestä – ja lopuksi tuottaa omat siemenensä –kasvu sisältää monenlaisia vaiheita. Elämän varrella niin moni asia muuttuu. Muutos liittyy aina kasvamisen ihmeeseen.

 

Kuka minä olen?

Tänään päätin aloittaa kirjoittaa aiheesta ”kuka minä olen?” Ajatuksenani on julkaista tähän liittyvästä tajunnan virrasta pätkä noin kerran viikossa.

Ajankohtaan vaikuttaa selkeästi eräs asia. Olen viimeisen puolen vuoden ajan kärsinyt puheongelmista. Puhuminen on vaikeaa – ei ainoastaan epäselvää, vaan ylipäätään hankalaa. Se on selvästi vaikuttanut myös ajatteluuni ja kokemukseeni. Kuka minä olen? Kuka minä olen – jos puheeni lakkaa kokonaan? Kuka olen, jos en puhu – kun ammattini puolesta olen puhunut läpi elinvuosieni.

Toki vieläkin puhun ja saan asiani sanottua – mutta puhe on hitaampaa eikä ääni ole tunnistettavissa omaksi. On hyvin vaikea kuvitella itseään enää koskaan esimerkiksi saarnaamaan tai toimittamaan kirkollisia toimituksia. Jos siis tilanne jatkuu tällaisena kuin se nyt on. Kuka olen? Olenko edelleen sama ihminen kuin ennenkin?

Puhumisen eräs suuri merkitys on siinä, että puhumisella ja kuuntelemisella luodaan kontakti. Sanoilla myös ilmaiset kuulevasi mitä toisella ihmisellä on asiaa. Puhuminen ja kuuleminen luo yhteyden. Äänettömyys luo yksinäisyyttä.

Ajankohta siis aukeaa tästä ongelmastani käsin – ongelmasta, johon toivon lähiaikoina löytyvän vastauksia. Vastauksia siihen, mistä lopulta on kyse.

Mutta aihe – kuka minä olen? Tuo kysymys on elänyt mielessä pitkään. Olen jo vuosia ajatellut, että jos minun olisi sanottava, mikä mielestäni on elämän suuri peruskysymys niin se on juuri tämä: ”Kuka minä olen?” Kysymys on siis paljon enemmän kuin kysymys: ”Mikä on nimesi?” Minulle ei siis riitä vastaukseksi: ”Olen Seppo.”

En tiedä tuleeko tekstini kenenkään muun luettavaksi. Jos niin kuitenkin käy – älä pyri tutustumaan minuun vaan esitä itsellesi kysymys: ”Kuka minä olen?”

Jos kiinnostaa - seuraa blogiani. 

 

Lahdessa 3.7.2022