keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Kasvun ihme


”Kuka minä olen” -kysymystä voidaan lähestyä hyvin monesta näkökulmasta. Jokaisella näkökulmalla on oma merkityksensä. Eräs televisiosta vaimoni kanssa seuraamamme sarja on ”Sukuni tarina”. Tuo sarja kertoo erilaisten julkkisten suvun historiasta – erityisesti usein joistakin historiallisista henkilöistä.

Tuollaista tarinaa en nyt mielessäni erityisesti ajattele. Mutta kuitenkin omalla historialla on oma merkityksensä. Monet asiat tuntuvan periytyvän sukupolvelta toiselle enemmän tai vähemmän tietoisesti. 

En ajattele nyt erityisesti mitään geeniperimää – vaikka silläkin lienee oma merkityksensä. Ajattelen enemmän sitä ympäristöä ja viitekehystä, jossa kasvaminen tapahtuu.

Lasten kohdalla puhutaan usein kasvattamisesta. Kasvu kuitenkin tapahtuu itsestään – kasvamisen eteen en voi tehdä mitään. Ainoa asia, jolle jotain voi tehdä on luoda kasvulle edellytykset ja ympäristö. Lapsi tarvitsee kasvaakseen ravintoa, huolenpitoa ja rakkautta sen kaikissa muodoissaan. Aivan samalla tavalla kuin kasvin siemen – kunhan sille annetaan edellytykset, kasvun ihme tapahtuu. Mitään ja ketään ei voi pakottaa kasvamaan. Voi vain antaa edellytykset. Siemen kylvetään multaan ja pidetään huolta maaperän kosteudesta. Kasvu tapahtuu itsestään. Syntyy verso, nousee varsi, kukkakin kukkii ja lopulta voi tulla jopa hedelmä tai marja ja uusi siemen… kasvu on ihme. Ihme edellyttää sopivaa ympäristöä.

Ajatukseni kulkee siinä, että lapsuuden ympäristö – johon suvun historia välillisesti on vaikuttanut – luo parhaimmillaan kasvun edellytykset. Lapsuuden ympäristö voi tehdä kasvamisen vaikeammaksi – tai luoda sille hyvät edellytykset. Nämä taustat nousevat sukupolvien takaa. Tosin vain osin sieltä – ympäristö on se ympäristö, jossa elinvuotensa viettää.

Elämän muutos on kasvamista. Kasvaminen ei pääty silloin, kun senttejä ei pituuteen enää tule lisää – tai kiloja vartalon ympärille. Niin kuin kasvi aloittaa tiensä siemenestä – ja lopuksi tuottaa omat siemenensä –kasvu sisältää monenlaisia vaiheita. Elämän varrella niin moni asia muuttuu. Muutos liittyy aina kasvamisen ihmeeseen.

 

Ei kommentteja: