Kuka minä olen on vuosia ollut mielessäni eräs elämän peruskysymyksistä. Ei siten, että olisin ollut vaikka epävarma nimestäni tai omasta taustastani. Kysymys on enemmästä, jostain muusta.
Kysymys on noussut mieleeni jälleen tässä nykyisessä elämän tilanteessa. Onko minäni jotenkin muuttunut tämän ALS taudin myötä? Olenko eri minä kun en enää puhu enkä laula. Olenko eri minä kun kävelylenkit ovat lyhentyneet muutamaan sataan metriin. Olenko eri minä, kun en voi enää syödä herkkuruokiani? Olenko eri minä kun ilman apua selviytyminen käy päivä päivältä vaikeammaksi? Olenko minä siis sama kuin sairauteni? No en tietenkään ole.
Olen joskus miettinyt sitä, että olenko minä sama kuin kroppani siis tämä ulkoinen kehoni? Olen miettinyt, että jos ihmiseltä joudutaan vaihtamaan jokin elin - niinhän joillekin käy - muuttuuko minä? Joillakin on jopa vaihdettu sydän - muuttuuko minä?
Ihmisen minä, siis oma persoona, on jotain ihan muuta. Hengellisessä terminologiassa puhutaan ihmisen sielusta. Missä se on? Ymmärtääkseni sielu, persoona ja minä tarkoittavat ihan samaa asiaa.
Minä ei lakkaa olemasta. Se säilyy. Säilyy vaikka elämä ulkoisesti voi oleellisestikin muuttua ulkoisista syistä kuten vaikka sairauden vuoksi. Minä on minä.
Kun katson viime aikoina minusta otettuja kuvia en oikein näytä siltä, miltä olen tottunut näyttämään. Kauluri ei ole osa minua. Vaikka sairaus voi mielen tehdä välillä murheelliseksi, oma minä säilyy onneksi samana. Ulkoiset puitteet helposti lyövät leimat, mutta sisimpään asti ne eivät onneksi ulotu.
Tällaisia sitä pohdiskelee. Onko asia näin? Sitä sitä jää miettimään.
