KUN ÄRRÄ KATOSI

”Laulakaa Herralle uusi laulu!

Laula Herralle, maa, laulakaa Herralle, maan asukkaat!

      Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään!”

Katkelma Psalmista 96

Loppusyksystä 21 alkoi nenä mennä tukkoon. Se ei ollut minulle mitenkään uusi asia. Kyse ei ollut koronasta eikä ylipäätään flunssasta vaan jo aiemminkin koetusta nenäontelossa kasvavasta polyypista. Juuri ennen joulua alkoi puhe muuttua. Ensimmäinen muutos oli se, että en voinut lausua r-kirjainta. En vain voinut.

No se tuntui tietenkin oudolta, mutta kuvittelin – ja ehkä jopa toivoin – ongelman poistuvan kunhan nokka saadaan taas kuntoon.

Tuota tukkoisuutta pyrittiin ensin hoitamaan nenäsumutteilla, sitten kortisonilla – ja kun nuo eivät auttaneet pyysin lähetteen Päksiin eli Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Aika sinne järjestyi ja polyyppi poistettiin. Poistanut lääkäri totesi, että näin isoa polyyppia ei hän aiemmin ole nähnyt – no se siitä. Mutta toiveeni ei toteutunut.

Sitten toivoin, että ongelma johtuisi haljenneesta hampaasta. No sekin poistettiin kesän alussa – eikä puhe ongelma korjaantunut.

Seuraava vaihe oli, että otin yhteyttä neurologian osastolle. Puhuin sairaanhoitajan kanssa, joka lupasi konsultoida lääkäriä ja soittaa sitten takasin.

Kun tämä soitto osastolle oli tapahtunut aamulla, soitti hoitaja iltapäivän puolella takaisin. Puhelun aikana hän totesi, että oli aamulla miettinyt olenko humalassa – mutta nyt iltapäivällä ei enää epäillyt. Se siis liittyi tuohon muuttuneeseen puheääneen.

Muutos oli siis ollut kiusallinen tuolloin. Ainoa puoli mistä olin iloinen oli se, että pystyin edelleen laulamaan Lahden Gospelkuorossa. Oli jännä kokemus, että englanninkieliset laulut olivat helpompia kuin suomenkieliset. Tämä luonnollisesti johtui siitä, että ääntäminen noilla kahdella kielellä on erilaista. Laulu siis jatkui – laulu, johon tämän päivän psalmiteksti viittaa.

Nyt myöhemmin olen ymmärtänyt, että jotkut oman perheeni jäsenet alkoivat varsin varhaisessa vaiheessa arvella, että ongelma on hermostoon liittyvä. Minä onnistuin asian ohittamaan. Ehkä siksi, että ei ole ihan hyväksyä vakavaa vaihtoehtoa.

Tutkimukset lähtivät liikkeelle heti kesällä. Kuvattiin selkärankaa, kalloa, keuhkoja – otettiin labrakokeita ja tehtiin ensimmäinen hermoratakuvaus ENMG. Kaikki tulokset tuntuivat olevan – mikä tietenkin tuntui hyvältä. Mutta silloin en osannut aavistaa, että oleellista on seurata muutosta. Jälkiä muutoksesta ei vielä kesällä ollut havaittavissa.

Puhe kuitenkin tuntui hankaloituvan pikkuhiljaa. Muuten huomio ei kiinnittynyt vielä suun toimintaan. Kieli pyöri niin kuin pitää – vain välillä nielemiseen, erityisesti juodessa, tuli aika ajoin hankaluuksia.

Syksyllä laulaminen vielä onnistui – tosin se oli hyvin työlästä eikä ääni enää tuntunut omalta. Suurin syy kuororivissä pysymiseen oli kuoron muodostama yhteisö – johon toki vieläkin tunnen kuuluvani, vaikka lauluvuodet ovat nyt jääneet lopullisesti taakse.

Ärrä siis katosi ensin. Siitä tämä tie alkoi.