TUNTEET PINNASSA

Kai tämän taudin piirteisiin kuuluu se, ettei kaikki ole hallittavissa. Kun kirjoitan tällaisen lauseen en tarkoita mitään varsinaisia taudin oireita - toki ne oleellisena osana kuuluvat taudin luonteeseen. Tarkoitan nyt aivan jotain muuta.

Olen havainnut itsessäni monesti, että tunteet ovat varsin usein hyvin pinnassa. Nimenomaan pinnassa niin, että silmänalukset kaipaavat kuivaamista. Tunteet saattavat olla niin voimakkaat, että ne saavat suorastaan tärisemään.

Mistä silloin on kyse? On tietenkin selvää, että kun sairastaa ALS-tautia, on kyse vakavasta sairaudesta. Mutta nuo minun kokemukseni eivät suoraan liity siihen. Tunteet vain ovat hyvin vahvasti pinnassa. Tapahtui sitten mitä tahansa merkittävää, koskettavaa, puhuttelevaa - kyyneleet lähtevät vuotamaan. Näin vain käy.

Muistan alkuvuodesta esimerkiksi erään kokemuksen, kun eräät kuoroystäväni lauloivat messussa - kyyneleeni vain alkoivat valua. Eivätkä ne vain valuneet, vaan koko mies tärisi enemmän tai vähemmän. Jumalanpalaveluksiin vastaava kokemus on liittynyt kevään aikana useamman kerran.

Eihän siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä, että asiat koskettavat tai tuntuvat hyvältä - siis siitähän on kyse. Se mikä tuntuu oudolta, että tunteet ovat oikeasti niin herkillä.

Tänään olin vaimoni kanssa asiantuntijahoitajan vastaanotolla keskustelemassa ja kuulemassa monenlaista ALS-tautiin liittyviä asioita. Saimme lisää kuvaa siitä mitä on odotettavissa ja millaista hoitoa on tulossa. Keskustelu on kaikin puolin hyvä. Hyvin valaiseva. Keskustelu ei minussa herättänyt huolta. Ja yhtäkkiä seurasi tilanne, jossa hoitaja ojensi minulle paperinenäliinoja silmänaluksien kuivaamiseen. Miksi?

Tilanne liittyi hetkeen, jolloin tajusin, että minun sairauteni on perheelleni murheen aihe. No ymmärrettävästi niin on. Se nostaa minun tunteeni pintaan. Kertoohan se jostain hyvin tärkeästä.

Olen aiemminkin maininnut kuinka viime ajat ovat herättäneet ajatuksia elämän rajallisuudesta. Lähes päivittäin kiinnittää huomiota heihin, joiden aika on tullut täyteen. Oman elämän rajallisuus on alkanut tuntua hyväksyttävältä - eihän muuta mahdollisuutta ole. Hyväänkin elämään kuuluvat alku ja loppu.

Ehkä kiinnitit huomiosi, että kuvana on jälleen lintu. Tuo kuva on otettu Vääksyn Majakkapaviljongin ruokapöydältä. Naakka etsimässä itselleen välipalaa. Viime aikoina olen usein kuvannut lintuja - kuvaan niitä aina kun vain onnistun siinä ja kamera on matkassa. Miksi niin? Jotenkin ne minulle symboloivat elämää. Oli lintu lajiltaan mikä vain niitä voi nähdä yksin, pareina tai parvina riippuen siitä mitä vaihetta sattuvat kulloinkin elämään. Siinä vain on jotain, joka tuottaa syvästi iloa. Elämä on. Elämä on ihme.