Ammatti

Kuka minä olen? Olenko virkani edustaja? Takanani on jo 44 vuotta pappina. Kuka minä olen – olenko pappi? Vai onko pappi vain ammattini? Onko pappeus osa persoonaani – minää?

Muistan hyvin, kun aloitin kirkkoherran virassa – joka siis oli viimeinen virka, johon työvuosinani ryhdyin. Virka poikkesi suuresti aiemmista viroistani seurakuntapappina tai perheneuvojana. Silloin ei itseen kokenut kohdistuvan suuria odotuksia. Mutta kirkkoherran virka oli toisenlainen. Jo ensimmäisenä virkapäivänä ovesta astui henkilöitä kysymyksineen – ja minulta odotettiin jotain.

Kuinka paljon toisten ihmisten odotukset määrittelevät sitä, kuka minä olen. Vai määrittelevätkö nuo odotukset vain sitä millainen ja kuka olen virassani?

On selvä, että tuo yli 44 vuotta kestänyt pappeus on vaikuttanut minuun – on vaikea kuvitella, ettei niin olisi. Papin viran suuri rikkaus on siinä, että se luo mahdollisuuden hyvin monenlaisiin kontakteihin eri ihmisten kanssa. Yhteydellä ja kontaktilla on merkitystä. Mutta kuka minä olen?

Kun virkavuodet ovat jääneet jo taakse -noin reilut kaksi ja puoli vuotta sitten – koen aika ajoin merkillisiä hetkiä, joissa koen olevani itse. Ne ovat positiivisia hetkiä. – Ei niin, että työ vuodet olisivat olleet jotenkin negatiivisia. – Mikä minulle on tärkeää? Mikä tuottaa iloa? Mitä ajattelen? Mihin uskon? Mitä odotan, mitä toivon?

Elämä avautuu toisella tavalla, kun työn ja viran velvollisuudet eivät määrittele jatkuvasti ajan käyttöä ja ohjaa ajatuksia. En edelleenkään tarkoita sitä, etteivätkö ajatukset, joita olen pappina ilmaissut, olisi olleet omiani. Ovat olleet.

Mielenkiintoinen kokemus on ollut viimeisten vuosien saarnoista kokoamani kirja. Kokemuksen mielenkiintoisuus on siinä, että kun on lukenut läpi kokonaisuutta – oma ajattelu on selkeästi havaittavissa. Toisaalta noita omia saarnoja lukiessani on aika ajoin tullut jotenkin puhutelluksi. Ne ovat koskettaneet: Näinkö olen saarnannut?? Kokemus on siis positiivinen – mutta olen ollut yllättynyt.